Ensinnäkin: hän tiesi nyt, että toisiakin Jumalata pelkääväisiä on kulkemassa tätä laaksoa, niinkuin hänkin.
Toiseksi: hän huomasi Jumalan olevan heidän kanssansa tässä pimeässä ja kolkossa paikassa. "Miksikäs ei sitten minunkin kanssani", ajatteli hän, "vaikk'en sitä edessäni olevilta esteiltä näekään?" [Job. 9: 11]
Kolmanneksi: hän toivoi pian saavansa seuraa, jahka vaan saavuttaa heidät. Hän jatkoi kulkuansa ja huusi edellä kulkevalle, mutta tämä ei tiennyt, mitä vastata, hän kun luuli kulkevansa yksinään hänkin.
Mutta hetken perästä alkoi aamu sarastaa. Silloin sanoi Kristitty:
"Hän on muuttanut kuoleman varjon aamuksi." [Amos 5: 8]
Aamun koittaessa hän katsahti taaksensa, ei palataksensa, vaan nähdäksensä nyt päivän valossa, millaisten vaarain kautta hän oli pimeässä kulkenut. Entistä selvemmin hän näki nyt toisella kädellä ojan ja toisella nevan. Hän näki myös, kuinka kapea niitten välinen polku oli, ja näki aaveet ja liekkiöt ja lohikäärmeet rotkoissa, mutta kaukana olivat jo kaikki nuo. Päivän valjettua ne eivät enää tulleet lähelle, mutta ne saatettiin ilmi hänelle, niinkuin kirjoitettu on: "Hän ilmoittaa pimeät perustukset, ja kuoleman varjon Hän saattaa valkeuteen." [Job. 12: 22]
Syvästi liikutettu oli nyt Kristitty, nähdessään, mistä kaikista vaaroista hän oli yksinäisellä tiellänsä pelastunut. Paljon hän oli peljännyt niitä ennen, mutta nyt hän näki ne entistä selvemmin, ne kun päivän valossa esiintyivät vielä enemmän silmiin pistävinä.
Tällöin nousi aurinko, ja tämä oli jälleen uusi armo Kristitylle. Se nimittäin tietäkäät, että jos edellinen osa Kuoleman Varjon laaksoa oli ollut vaarallinen, niin jälkimmäinen, jota hänen nyt tuli kulkea, oli, jos mahdollista, vieläkin vaarallisempi: siitä paikasta, jossa hän nyt seisoi, hamaan laakson päähän saakka oli tie täynnään ansoja, pauloja, loukkuja, verkkoja ja täynnään rotkoja, pyydyshautoja, syvänteitä ja jyrkänteitä. Jos nyt olisi ollut pimeä, kuten oli silloin, kuin hän vaelsi alkupuolta tiestään, niin, vaikka hänellä olisi ollut tuhat henkeä, hän olisi hukuttanut jok'ainoan, mutta, niinkuin sanoin, aurinko nousi nyt juuri. Silloin hän sanoi: "Hänen valkeutensa paistoi minun päälleni, ja minä kävin pimeässä Hänen valkeudessansa." [Job. 29: 3]
Tässä valossa saapui Kristitty laakson päähän.
PAKANA KUOLLUT. PAAVI VOIMATONNA.
Nyt minä näin unessani, että tämän laakson päässä oli verta, luita, tuhkaa ja silvotuita ihmisruumiita, niitten vaeltajainkin, joita oli hänen edellänsä tätä tietä kulkenut. Mietiskellessäni siinä hetken aikaa, mikä tuohon syynä lienee, huomasin vähän matkan päässä edessäni vuorenrotkon ja siinä kaksi jättiläistä, Paavin ja Pakanan. Nämä olivat asuneet siinä jo muinaisilta ajoilta asti, ja heidän väkivaltansa ja hirmuhallituksensa se oli julmalla tavalla surmannut ne ihmiset, joitten luita ja verta j.n.e. siellä oli.