"Ei ihan kaikki — sinähän tiedät lapsestakin — kerroin sen sinulle itse. Hänestä tulisi hyvä vaimo Lancelotille, joka alkaa jo lähetä keski-ikäänsä yksinään. Ja juuri hänen vuokseen pidän tätä naista täällä siihen saakka, kunnes hän tulee takaisin. Jos vain vähäinen ystävällisyys tyttöä kohtaan voisi edistää heidän avioliittoaikeitaan ja ystäväni onnea, maksaisi se vaivan, vai mitä luulet?"
"Arthur, sinähän kerroit minulle hänen tulleen tänne kuningaskunnan asioissa — sanoit, että hänen oli ollut pakko tulla itse, koska hänen isänsä on kuollut eikä hänellä ole ainoatakaan miessukulaista. Nyt hän näyttääkin tulleen tänne erilaisessa tarkoituksessa — meidän on autettava häntä! saamaan Lancelot omakseen. Lancelot ei ole samaa mieltä kanssasi siitä, mikä on hänen onnensa. Hänellä on hevosensa, eikä Elaine asu niin kaukana, ettei Lancelot voisi päättää sellaisista asioista itse."
"Hänen pitäisi", vastasi Arthur, "mutta en ole lainkaan varma, voiko hän. Ehkä hän ei itsekään oikein tiedä, mitä hän haluaa. Jos Elaine on synnyttänyt hänelle lapsen, kuten sanotaan, ja jos hän rakastaa Elainea, kuten Elaine näyttää rakastavan häntä, toivoisin heidän menevän naimisiin. En ymmärrä, miksi he eivät jo ole niin tehneet. Huvita häntä, kunnes Lancelot tulee takaisin, ja sitten ehkä saamme kaikki selville."
"Pyydät liian paljon tällaisia suosionosoituksia, Arthur. Minun piti huvittaa Iseultia täällä sen jälkeen kun sinä ja Lancelot olitte saattaneet itsenne huonoon valoon. Sinulla oli silloinkin siihen omat syysi, miksi hänet oli kutsuttava tänne. Olen jo unohtanut ne."
"Se tapahtui neljä vuotta sitten", sanoi Arthur. "Ei ole ihmekään, jos oletkin unohtanut. Kerran neljässä vuodessa, kuten näet, ei useammasti, pyydän sinua tekemään jotakin sellaista, mitä sanot suosionosoitukseksi."
"Almanakkaa ei saa sekoittaa tähän", vastasi Ginevra. "Sinun ei pitäisi milloinkaan pyytää tällaisia suosionosoituksia. Kerran, voidakseni pelastaa kuuluisuutesi, piti minun käyttäytyä naurettavasti. Ja nyt minun pitäisi pelastaa Lancelotin maine. En suostu siihen."
"Ginevra, joskus luulen sinulla olevan ennakkoluuloja kaikista niistä henkilöistä, joista pidän. Niin, olisin iloinen, jos voisin pelastaa hänen maineensa, ja vieläkin iloisempi, jos voisin lisätä vähän vaihtelua hänen elämäänsä, joka näyttää hieman liian uhrautuvaiselta ja yksitoikkoiselta."
"Kuinka itseuhrautuvaisesti hän on käyttäytynyt tätä naista kohtaan, haluaisin mielelläni tietää", sanoi Ginevra. Hänen kätensä leikki hiusten pitkillä palmikoilla. Hän työnsi jakkaran syrjään ja kumartui eteenpäin kuin noustakseen seisoalle. "Jos Elaine jää tänne niin pitkäksi aikaa, kunnes Lancelot tulee takaisin, otaksun sinun pyytävän minua pitämään häntä luonani siihen saakka, kunnes he menevät naimisiin."
Arthur ei vastannut, ja sekunnin tai parin kuluttua Ginevra laski jalkansa jakkaralle jälleen ja vaipui takaisin tuoliinsa.
"Ehkä olet oikeassa", jatkoi Ginevra. "Luulen, että näkisin heidät mielelläni yhdessä. Voimme päättää sitten. Mutta jos Lancelot väittää kuulemaasi kertomusta valheeksi —"