"Haluaisin mielelläni tietää", sanoi Arthur, "mitä on tullut sinun ja Lancelotin väliin. Teistä molemmista on liikkeellä muuan juttu. Kun hän lähti Pelles-kuninkaan luo, silloin kun ilmoitin sinulle tahtovani auttaa häntä, kerrotaan sinun antaneen hänelle lähtiäisiksi jonkunlaisen julkisen moitteen. Sinusta ja hänestä puhutaan nyt ihan yhtä paljon kuin hänestä ja Elainesta."
"Kysy häneltä, missä vika on", sanoi Ginevra. "Sanoin hänelle hänen tuhlaavan elämänsä mitättömiin asioihin ja kiinnitin hänen huomionsa siihen, että hänellä oli ollut lupaava ura edessään, ja että olin koettanut innoittaa hänet siihen; mutta olin hölmö koettaessani sitä."
"Hänen ei olisi pitänyt kiinnittää siihen niin vakavaa huomiota", sanoi Arthur. "Sehän ei ollut sen pahempaa kuin sanot minullekin tuon tuostakin."
"Se koski häneen enemmän kuin sinuun", sanoi Ginevra, "ehkä senvuoksi, että sanoin hänelle teidän luonteittenne olevan melkein samanlaiset kaikissa tapauksissa, vaikka ajattelinkin alussa hänessä olevan jotakin suurta. Sanoin hänen turmelleen elämänsä seuraamalla sinua arvottomiin tilanteihin."
"Se oli jo melkoisesti liioiteltua", sanoi Arthur. "Jos haluat loukata jotakin ystävää, etkö voi sitä tehdä vetämättä minua mukaan?"
"En vetänyt sinua mukaan, koska liityit siihen hyvin luonnollisella tavalla. Menin naimisiin kanssasi, koska luulin sinusta kehittyvän suuren miehen. Koska olen nainen —"
"Enkö ole kuullut tätä jo ennenkin?" kysyi Arthur.
"Se on vieläkin totta. Koska olen nainen, en voi panna kaikkea toimeen itse, mutta ohjaan mielelläni sellaista miestä, joka osaa ja tahtoo. Kun näin sinun luopuvan urastasi — aina vastakin uskon sitä uraksesi — toivoin Lancelotin toteuttavan työsi ja rohkaisin häntä niin paljon kuin suinkin. Luonnollisesti, kun hän seurasi sinua tuohon häpeälliseen seikkailuun Iseultin ja Tristramin kanssa, sanoin hänelle ajatukseni suoraan. Hänen anteeksipyyntönsä johtui uskollisuudesta sinua kohtaan. En tarkoita, että hän siirsi syyn sinun niskoillesi — hän päinvastoin puolusti sinua."
"Ja sitä sinä et luullakseni voinut antaa anteeksi", sanoi Arthur.
"Juuri niin."