"Ah, siitä ei kannata enää lainkaan puhua Arthur! Et sinä eikä Lancelotkaan kykene enää mihinkään tärkeään, Olen joutunut jonkinlaiseen loukkuun."
"No niin, se ei ainakaan ole minun valmistamani. Kun menimme naimisiin, aloitit koettamalla muuttaa minua — tekoja, joita silloin suoritin, sanoit vanhentuneiksi. Nyt olet pettynyt, koska en ole enää sellainen kuin siihen aikaan… Olit ehkä oikeassa ensi kerralla. Maailma, johon raivasin paikkani, alkaa jo muuttua, enkä ole pahoillani siitä."
"Miksi et?"
"Se on palvellut meitä aikansa. Taistelimme melkoisesti — Lancelot niitti mainetta niissä otteluissa. Mutta nyt meillä on edessämme uusia pulmia. Hänellä on ainakin yksi sellainen tämän tytön kanssa. Tapanani oli ajatella, että miesten pitää mennä naimisiin sen naisen kanssa, jota he rakastavat, eikä muuten rakastella heitä, ja ettei kukaan hyvä nainen voi lempiä muita miehiä kuin omaa miestään. Luulen sinun vieläkin ajattelevan niin."
"Jatka", käski Ginevra.
"No niin, nyt kaikki näyttää paljon mutkallisemmalta kuin ennen. Sellaiset aatteet eivät vaikuta minuun, mutta ne ovat maailmassa, ja ne on otettava lukuun. Sen vuoksi olen Iseultin ja Tristramin ystävä. Kerran oli sellainenkin päivä, jolloin en olisi halunnut heitä talooni. Niin on Lancelotinkin laita. Jos hänellä ja tällä tytöllä on ollut suhde — jos heillä on elävä lapsi tällä hetkellä, kuten ihmiset sanovat, en halua tuomita häntä enkä Elainea, ennenkuin tiedän enemmän asiasta."
"Nämä mielipiteet ovat minulle tuttuja", sanoi Ginevra.
"Pysyisitkö niissä, jos olisit kuningas Mark?"
"Mark ei ole hyvinkään järkevä", vastasi Arthur.
"Hänen tilanteessaan ovat vain harvat aviomiehet."