"Olen. Mutta en koeta sitä enää. Älkääkä odottako minun voivan kohdella teitä sydämellisesti tuon kepposen jälkeen."
"Vaikka teillä ei olisikaan mitään hyötyä minusta, voisitte kuitenkin mieltyä lapseen. Lancelot, minä luovun toivostani. Olen tullut tänne vain pojan vuoksi. Tulin itse, koska te ette halunnut vastata viesteihini. Olen aina ollut rehellinen teitä kohtaan — se on kyllä totta, että tein kaikkeni siepatakseni teidät, ja minähän sanoinkin, etten pyydä mitään muuta. Luulin voivani täyttää osani välipuheesta — luulin saavani sen, mitä toivoinkin, pyytämättä. Oletin teidän tulevan takaisin luokseni, jos synnyttäisin teille lapsen. Tietysti erehdyin. Mutta nyt tarvitsee poika teitä, Lancelot, enkä ollut ajatellut sitä. Hän on luullakseni hyvin teräväpäinen lapsi, mutta koska hän elää yksinään minun kanssani, on hän melkoisesti itseensäsulkeutunut — luulen hemmoitelleeni hänet pilalle. Hän on tavattoman tarmokas, Lancelot — enkä minä voi saada häntä mihinkään. Senvuoksi tulin tänne odottamaan teitä. Tahdotteko auttaa minua? Ei, ei sitä — tahdotteko tehdä jotakin oman poikanne hyväksi?"
Lancelot nojautui penkereen kaidetta vasten ja ajatteli hetkisen. |
"Minäkin haluan olla rehellinen. Luonteeni on luullakseni myrkytetty, mikäli on puheena suhteeni teihin. En voi teeskennellä olevani oikeudenmukainen — epäilen teitä vielä tällä hetkelläkin. Jos lähden katsomaan lastani, pitää minulla olla jonkinlainen suhde hänen äitiinsä — ja voitte ehkä saavuttaa tarkoituksenne vieläkin. Tehän tiesitte jo alusta alkaen minun rakastavan vain yhtä naista, ja vaikka olettekin turmellut onneni haluan nauttia siitä vieläkin niin paljon kuin suinkin. Kun pysäytitte minut tänne, olin matkalla kuningattaren luo — tuosta ovesta penkereen päässä mennään hänen huoneisiinsa. Tiedätte sen kaiketi. Luuletteko, että voisin mennä hänen luokseen nyt, kuten vieläkin aion tehdä, jos ensin olisitte saanut lupauksen minulta, että tulen vierailemaan Corbiniin? Minulla ei ole mitään salattavaa häneltä, ja varoitan teitä, että jos hän haluaa tietää, kerron hänelle koko keskustelumme sisällön. Minun ja teidän kesken ei voi olla olemassa minkäänlaista toveruutta."
"Oletteko kertonut hänelle lapsestanne?" kysyi Elaine. "Vai onko se muuan niistä asioista, joista hän ei välitä saada tietoja?"
"Ennen matkustamistani", vastasi Lancelot, "kuningatar oli vihainen minulle teistä levitettyjen huhujen vuoksi. Tällaista on tapahtunut niin usein viime vuosina, että luulen menettäneeni hänen rakkautensa. Hän ei ole kysellyt lapsesta mitään, mutta jos hän kysyy, kerron hänelle kaikki."
Elaine oli niin hidas vastaamaan, että Lancelot katsoi tiukasti häneen.
"Uskon kertovani teille totuuden", sanoi Elaine. "Luulen nyt rukoilevani teitä vain poikani puolesta; haluaisin kyllä itsekin tavata teitä useammin, Lancelot, en tahdo teeskennellä päinvastaista, mutta tiedän, ettette rakasta minua. Puhun pojan puolesta. Jos voitte keksiä jonkun keinon saadaksenne hänet vaikutusvaltanne alaiseksi, joutumatta itse alttiiksi pahalla tartunnalle, hyväksyn järjestelyn, olipa se sitten millainen tahansa. En voi teeskennellä olevani hyvä äiti hänelle, mutta tahdon suoda hänelle hänen mahdollisuutensa. Haluatteko tehdä niin paljon?"
"Minkä näköinen hän on?" kysyi Lancelot.
"Ulkomuodoltaanko? Teidän ilmeinen kuvanne. Hän on terve ja voimakas — ja liian tarmokas, todellakin. Hän leikkii tullimiesten kanssa ja pitää koirista ja hevosista, mutta ei halua opetella tuntemaan kirjaimia eikä pysyä huoneissa senkään vertaa, että hänet voitaisiin pestä, eikä hänellä ole minkäänlaisia tapoja."