"Toivon, että hän on rehellinen", sanoi Lancelot.
"Ajattelen, että johonkin verukkeeseen turvautuminen olisi hänelle mahdotonta", sanoi Elaine. "Hän tulee isäänsä."
"Missä hän nyt on? Täälläkö Camelotissa?"
"Kotonaan", vastasi Elaine. "En tuonut häntä tänne."
"Miksi ette?"
"Jos vaaditte saada sen tietää, täytyy minun tunnustaa menettäneeni rohkeuteni. Kuten tiedätte, ei minulla ole miestä. Kotona sillä ei ole väliä, mutta en ole koskaan matkustellut hänen kanssaan vieraiden joukossa, ja tämä olisi ollut tukalin paikka aluksi, koska rakastettunne olisi pitänyt minua silmällä täällä."
"Olette tietysti tavannut Ginevran", sanoi Lancelot. "Unohdin kokonaan hetkiseksi, missä me olemme."
"Olen tavannut hänet", vastasi Elaine. "Olen todellakin! Olen hänen vieraansa. Ettekö tiennyt sitä?"
"En tiennyt teidän oleskelevan täällä. Hänenkö vieraansa? Hän tietää siis, kuka te olette?"
"Tämä huomautus on epäkohteliaisuutta joko häntä tai minua kohtaan, en ole oikein varma, kumpaako. Hän tietää, kuka olen. Hän tietää meidän juttumme. Olen huomannut sen hänen kohteliaasta käytöksestään. Me hymyilemme toisillemme — kasvoillamme. Lancelot, on ollut oikein lumoavaa odottaa teitä täällä."