"Otaksun teidän tietävän, että isäni on kuollut", sanoi Elaine.
Lancelot kääntyi hänen puoleensa jälleen.
"Kuulin siitä jotakin", vastasi hän. "Toivoin sentään, ettei se olisi totta."
"Olen iloinen voidessani ilmoittaa hänen kuolleen ennen Galahadin syntymistä. Hänen huomiokykynsä oli melko huono enkä kertonut sitä hänelle koskaan. Käytökseni ei olisi hämmästyttänyt häntä, mutta hän ihaili teitä — luuli teitä ihan täydelliseksi. Hän huomautti minulle aina, kun nimitin teitä Lancelotiksi. 'Ritari Lancelot, tytär', muistutti hän."
"Hän oli hyväntahtoinen mies", sanoi Lancelot. "Tein hänelle vääryyttä vasten tahtoani."
"Ettekö voi muistella sitä muuten kuin sanomalla sitä oikeaksi tai vääräksi?" kysyi Elaine.
"Kuinka voisinkaan muistella sitä muuten?"
"No, jonakin sellaisena, mille ei helposti voitu mitään — jonakin, mikä hämmentävästä laadustaan huolimatta oli ainakin luonnollista."
"Mutta jokainen sellainen teko voidaan korjata", vastasi Lancelot. "En halua olla tunnustamatta vastuunalaisuuttani."
"Miksi siis tulitte tuona yönä, kun lähetin noutamaan teitä? Sanotte, ettei se tapahtunut rakkaudesta."