Ritari Bromel ratsasti Corbinin linnaa kohti. Hän oli niin vaipunut ajatuksiinsa, ettei nähnyt mitään tien vierillä ennenkuin saapui melkein portille. Silloin lentävä kivi sattui hänen hevoseensa pannen sen hyppimään. Ritari Bromel pysäytti ratsunsa ja katsoi taakseen nähdäkseen, mistä kivi oli heitetty. Pitkässä ruohikossa, noin kymmenen jalan päässä siitä paikasta, mihin hän oli ratsastanut, seisoi muuan pieni poika, joka oli ihan lapsi vielä.
"Miksi teit niin, poikaseni?" kysyi Bromel.
Poika tuijotti kylmästi häneen hieroen vieläkin pois käsistään kivestä tarttunutta multaa. Bromel käänsi hevosensa, ja poika odotti häntä nähtävästi iloisena.
"Sinäkö heitit tuon kiven?"
Lapsi nyökkäsi.
"No, miksi?"
Lapsen kasvot vääntyivät iloiseen hymyyn.
"Pannakseni hevosesi hyppimään!"
"Ah, halusit siis panna hevoseni hyppimään, vai mitä?" Lapsi nyökäytti päätänsä jälleen, ikäänkuin olisi iloinnut niin täydellisestä ymmärtämyksestä.
"Kaikki hevoset", sanoi hän.