"Te tarkoitatte jotakin kaikella tällä", sanoi Ginevra. "Mitä te minulta haluatte?"
"En mitään nyt, kuningatar. Himoitsin rakkauttanne silloin, kun kerrottiin teidän ja Lancelotin eronneen. Olitte rakastanut häntä ja ajattelin voivani taivuttaa teidät rakastamaan hieman minuakin. Mutta se oli erehdys, jonka pakotitte minut tuntemaan."
"Siis suoraan sanoen", sanoi Ginevra, "koska en halunnut teitä rakastajakseni, suljette minut tänne näännyttääksenne minut nälkään, luullakseni, tai jotenkin muuten taivuttaaksenne minut!"
"Toistan vieläkin, ettei teidän tarvitse kärsiä minkäänlaista väkivaltaa minun puoleltani."
"Lieneekö Arthur samaa mieltä siitä, että olette nyt niin oikeassa kuin luulette olevanne, ritari Meliagrance?".
"Kysykää sitä häneltä, kun hän tulee tänne", sanoi Meliagrance. "Olen lähettänyt noutamaan häntä."
"Kerron hänelle, miksi ahdistelette minua."
"Kertokaa hänelle mitä haluatte. Näiden ovien ulkopuolella seisovat miehet tietävät minun puhutelleen teitä vain omasta pyynnöstänne. Olen lähettänyt sanan kuninkaalle, että hänen vaimonsa aikoi saapua sopimuksen mukaan tapaamaan rakastajaansa, Lancelotia, määrättyyn paikkaan ja että olen vanginnut hänet. Olen valmis puolustamaan tätä syytöstäni ruumiillani."
"Meliagrance, en ole milloinkaan elämässäni kuullut tuollaisia tyhmyyksiä! Lancelot ei oleskele tässä metsässä, ja hovinaiseni tietävät aikomuksemme viattomuuden."
"Minulla ei ole mitään tekemistä siinä, kuningatar. Tulitte seurueetta, ja sen, miksi niin teitte, saatte selittää miehellenne. Tapasin teidät kuitenkin kaukana suunnastanne, kokonaan vastakkaiselta taholta kuin missä Camelot sijaitsee. Antakaamme kuninkaan päättää."