"Galahadiako tarkoitat?"
"Niin. Luulen hänen alkavan kiintyä minuun, ja jos voin säilyttää hänen rakkautensa, saan sinunkin rakkautesi jollakin tavalla, Lancelot. Olen kiitollinen sairaudellesi — se soi minulle tilaisuuden olla hyödyksi sinulle ja teki sinusta ainakin joksikin aikaa toverin hänelle. Hän ihailee sinua."
"Hänen tulevaisuutensa on epätietoinen, Elaine. Kun hänet lyödään ritariksi, kuten hän haluaa, ratsastaa hän pois — en kuitenkaan ymmärrä minne, ja mitä tekemään. Et suinkaan halua menettää häntä?"
"En menetäkään. Hän palaa kyllä silloin tällöin, ja jos jäät tänne, vaikka et rakastakaan minua, saan nauttia jonkinlaisesta onnesta hoitaessani teitä molempia."
"Älä petä itseäsi, Elaine — hän ei tule takaisin. Sellaiset miehet eivät ikinä tee niin. Ja minun olisi pitänyt ilmoittaa sinulle jo aikaisemmin, etten voi jäädä tänne enää pitkäksi aikaa — minun olisi pitänyt matkustaa jo aikoja sitten."
"Tiesin sen, Lancelot! Huomasin sinun eilen katselevan Camelotiin päin.
Olet melkein terve."
"Camelotiinko? Elaine, se on viimeinen paikka, minne aion mennä. Sinun ei tarvitse olla enää mustasukkainen Ginevralle. Hän ei päästäisi minua lähelleenkään — voin vain toivoa sydämestäni, että hän on kokonaan unohtanut olemassaoloni. Ei, minä lähden pois Arthurin koko kuningaskunnasta omaan maahani. Raukkamaista on toimia haamun tavalla ja ahdistaa entistä maailmaani — minun pitäisi pysyä siellä tai olla sieltä kerta kaikkiaan poissa."
"Jos voit tulla onnellisemmaksi kaukana luotani", sanoi Elaine, "silloin sinun pitää lähteä. Mutta ei varmastikaan ennenkuin olet saanut takaisin kaikki voimasi — olet vielä silloin tällöin hyvin heikko."
"Väität aina samaa, Elaine. Mutta en saa voimiani takaisin, ennenkuin alan käyttää niitä — toimettomuus pitää minua heikkona."
"Ota Galahad mukaasi — matka tekee hänelle hyvää, ja silloin voit jatkaa hänen harjoittamistaan."