"En tietysti käsitä niin paljon kuin te, mutta tunnen olevani hyvin paljon samaa mieltä kanssanne."
"Olen niin iloinen", sanoi Ettard. "Tunsin toisenlaisen miehen kerran."
"Kuka hän oli?"
"Ehkä minun ei pitäisi vaivata teitä huolillani. Ihmisten tulisi pitää vastenmieliset asiat omina tietoinaan."
"Kun teillä kerran on ymmärtäväinen ystävä", sanoi Galahad, "voitte mielestäni yhtä hyvin kertoa. Jos voisin auttaa teitä jollakin tavalla —"
"Olette jo auttanutkin", keskeytti Ettard. "Siinä ei ole todellakaan mitään kertomista — koska sellaista voi tapahtua jokaiselle naiselle, jolla on hienot tunteet."
"Mitä sitten?" kysyi Galahad.
"Voi, se tapahtui jo kauan aikaa sitten, mutta se on muuan niistä asioista, joita ei hevin unohdeta."
"Varmaankaan ei", myönsi Galahad.
"Hän sanoi rakastavansa minua ja uskon hänen rakastaneenkin omalla tavallaan, enkä minä voinut olla rakastamatta häntä. En vielä sittenkään, kun olin saanut hänestä selon. Se on pahinta kaikesta, ettekö tekin ajattele niin, kun rakastaa jotakuta, joka ei kelpaa ihanteeksi?"