"Mielijohteita!" sanoi hän. "Lancelot joutui ehkä pulaan kuullessaan, että hänellä on poika, mutta en ole varma siitä. Hän on aina halunnut poikaa. Elämä on hyvin omituisesti järjestetty, Galahad — se ehkä auttaa meitä olemaan armeliaita — sillä tavallisesti ihmiset ovat kiitollisia lapsistaan, kuinka tahansa he ovat syntyneet. Koska mielenne nyt askartelee näissä asioissa, pitää teidän kuvitella sellaisten miesten ja naisten tunteita, jotka ovat lapsettomia. Sillä ei ole väliä, ovatko he hyviä vai huonoja ihmisiä. Huolimatta siitä, mitä he saavat aikaan, he useinkin tuntevat olevansa hyödyttömiä. Heissä on jokin mennyt lamaan. Joku aika sitten halveksitte ruumiillista. Ja minä olen kehoittanut teitä luomaan sielun töitä, mutta eläminen vain henkisessä maailmassa ei ole täydellisesti tyydyttävää. Siinä että näkee itsensä nuorena jälleen omassa lapsessaan, täytyy olla jotakin iloa. Sen täytyy olla kuin toinen mahdollisuus."
"Tämä olisi kaikki totta, eikö niin, vaikka vanhemmat olisivat naimisissakin? Äitini olisi pitänyt olla isäni vaimo. Sitä, miksi hän ei ole, ei kukaan halua kertoa minulle, mutta saan sen kyllä selville. Siinä juuri on sen synnillisyys, kuningatar. Pelkään siihen liittyvän jonkin salaisen häpeän."
Ginevra hämmästytti häntä ojentamalla äkkiä kätensä.
"Hyvästi", sanoi hän. "Älkää antautuko vaaraan ja palatkaa luoksemme."
IV
Galahad oli juuri noussut satulaan valmiina matkaan, kun Lancelot käveli hitaasti linnanpihan poikki hänen luokseen. Kaikki ne, jotka sattuivat liikuskelemaan pihalla, pysähtyivät hetkiseksi katselemaan kuuluisaa ritaria ja hänen suurenmoista poikaansa.
"Otaksun sinun olevan lähdössä", sanoi Lancelot. "Ole varovainen, ettet joudu satimeen lähestyessäsi Lianourin linnaa. Se on ainoa vaara. Ja muista, ettet väsytä hevostasi, ennenkuin pääset sinne. Nopeasti ratsastaminen on aina viekoittelevaa."
"Muistan sen", sanoi Galahad.
"Ratsastusmatka ei ole pitkä — sinun pitäisi suoriutua siitä kahdessa päivässä. Odotamme sinua takaisin viikon lopulla."
Galahad ei vastannut.