"Ei mitään vielä, mutta eilen hän oli täällä, ja sen perusteella, mitä
hän sanoi, olen varmempi kuin koskaan ennen, että hän jättää meidät.
Minulla ei ollut aavistustakaan, että tuntisin sen niin syvästi. Voi,
Lancelot, hän on se poika, joka meidän olisi pitänyt saada!"
Lancelot seisoi katsellen häntä, kun hän kohotti kätensä silmilleen. Kuningattaren kyynelet tekivät hänet levottomaksi, mutta hän ei ollut nyt sellaisella tuulella, että olisi voinut lohduttaa.
"Puhuitko hänelle jälleen hänen äidistään?"
"Kyllä. Sanoin hänelle, että hänen pitäisi lähteä tervehtimään äitiään."
"Luulen sinun tehneen sen myönnytyksen, jota tuumit, vapauttaaksesi
Elainen ja pannaksesi kaiken syyn minun niskoilleni."
"Elaine on luullakseni hyvin ystävällinen, ja nyt voin hieman käsittää, kuinka minäkin kärsisin hänen asemassaan. Lancelot, Galahad on katkaissut niin ehdottomasti kaikki välinsä hänen kanssaan kuin hän olisi kadotukseen joutunut sielu. Aikanaan hän tuomitsee minut vielä ankarammin."
"Ellei kukaan kerro hänelle sinun tarinaasi", sanoi Lancelot, "ja niin kauan kuin minä elän, ei sitä uskallakaan kukaan. Sinun ei siis tarvitse olla huolissasi. Kuvittelen kyllä, että hänen pitäisi mennä tervehtimään äitiään, mutta en ole varma siitä. En tiedä, onko Elainella mitään vaikutusvaltaa häneen ja millaiset seuraukset siitä muuten olisi. Elaine kaipaisi intohimoista elämää, samanlaista kuin Tristramin ja Iseultin. Koska hän ei voinut saavuttaa sitä, ei hänellä ollut muita keinoja."
"Kuitenkin se tuntuu hieman julmalta", sanoi Ginevra. "Hän ei jalostu jos jätät hänet yksin ja yksitoikkoiseen elämään."
"Toivoisin saavani tietää, mitä sinulla oikeastaan on mielessä", sanoi Lancelot. "Neuvotko minua palaamaan hänen luokseen ja jatkamaan siitä, mihin lopetin? Päättelen vielä nytkin, että hän huolisi minusta."
"Älä ole ivallinen", sanoi Ginevra. "Galahadin pitää käväistä hänen luonaan silloin tällöin ja olla hänelle niin hellä kuin miehen pitääkin olla äidilleen. En tarkoita muuta."