"Siitä seuraisi paljon muutakin. Jos Galahad alkaa vierailla hänen luonaan, niin — no niin, et tunne Elainea niin perusteellisesti kuin minä."
"Voin kaikista syistä uskoa puheesi todeksi", sanoi Ginevra, "mutta sydämessäni epäilen sinua kohtuuttomaksi".
"Se on nyt liian myöhäistä", vastasi Lancelot. "Olemme kestäneet sen, ja me kaikki tiedämme asemamme. Et voi tehdä häntä onnelliseksi, ellet tuhoa rakkauttamme. Siinä on koko juttu. En rakasta häntä enkä ole koskaan rakastanutkaan. Ellen rakastaisi toista, käyttäytyisin rehellisesti luullakseni, jos osoittaisin hänelle senverran huomiota, mikä olisi välttämätöntä hänen tyydyttämisekseen. Mutta koska rakastan vain sinua, en halua uhrata parempaa puoltani tyydyttääkseni hänen oikkunsa. Ja sitäpaitsi, Ginevra —"
"Aioit sanoa —"
"Jos osoittaisin Elainelle edes persoonatonta ja viatonta ystävyyttä, olisit mustasukkainen kuin piru."
"Olin ennen mustasukkainen", vastasi Ginevra. "Mutta se kaikki on mennyttä."
"Joutuisin valitsemaan joko sinut tai hänet", sanoi Lancelot. "Älkäämme puhuko siitä. Mutta ellen voi palata Elainen luo, en voi kehoittaa siihen Galahadiakaan. Se on ikävä juttu — sinun on parasta luopua siitä, Ginevra."
"Lancelot, tahdon, että Galahad menee jälleen hänen luokseen. Haluan, että hän tulee hieman armeliaammaksi, ennenkuin saa kuulla meidän elämästämme."
"Hän tietää jo minun elämäni!" sanoi Lancelot. "Ratsastin hänen kanssaan vähän matkaa, kun hän meni suorittamaan tehtäväänsä, ja hän kertoi minulle kuulleensa, että olen jonkun naisen rakastaja."
"En saa nähdä häntä milloinkaan enää!" sanoi Ginevra.