Se ei ollutkaan juuri polkua leveämpi, kun hän löysi sen, ja sitä oli käytetty niin vähän, ettei ruohikossa näkynyt ainoatakaan kavion jälkeä. Metsänvartijat eivät olleet viitsineet raivata sitä keväällä, nuoret oksat löivät häntä kasvoihin silloin tällöin, ja hevonen pysähtyi joskus tuskastuneena epätasaiseen tiehen ja silmiin sattuviin lehviin. Lancelot kannusti sitä eteenpäin. Varmasti sieltä löytyisi jokin autio erakkola tai pahimmassa tapauksessa ainakin pehmeä penkere joltakin aukeamalta yösijaksi. Toistaiseksi hän oli yksinään.
Hän mietiskeli, mitä Arthur sanoisi hänen tulostaan turnajaisiin. Sellainenkin aika oli kerran ollut, jolloin hän oli tiennyt kaikki Arthurin ajatukset. Palasikohan se milloinkaan enää? Ja Arthur oli lukenut kaikki hänen sydämestään — kuinka sanottiinkaan? — kuin avoimesta kirjasta. Hän toivoi, että Arthur niin tuntisi hänen sydämensä nytkin. Se olisi suuri huojennus. Muistellen menneitä aikoja hän ymmärsi kuinka uskollinen ystävä Arthur oli ollut — ystävällinen Elainelle hänen vuokseen ja järkevä Galahadia kohtaan. He kolme yhdessä — mitä he olisivatkaan voineet saada aikaan! Paljon, paljon —
Hän luuli saapuvansa jollekin aukeamalle ja alkoi väitellä itsensä kanssa, pitikö pysähtyä siihen, vaikka iltapäivä ei ollutkaan vielä lopussa, vai ratsastaako eteenpäin siinä mielessä, että ilmestyisi toinen samanlainen paikka. Mutta äkkiä hän ratsasti esille puiden välistä ja joutui vanhan rakennuksen eteen. Se ei ollut kyllin luja linnaksi, mutta kuitenkin jollakin tavalla suojassa murattipeitteisten vallien takana, jotka näyttivät luhistuvan rauhallisesti sieltä täältä, ja kaivannon ympäröimänä, joka oli tyyni kuin kuvastin. Ainoatakaan ihmistä ei ollut näkyvissä. Hänen katsellessaan tuli joutsen uiden linnan nurkan takaa kuninkaallisesti ja hitaasti. Pienet kareet vierivät takaisin tuskin liikuttaen rannan liljoja.
Lancelot ratsasti portille ja huusi. Hetkisen hän luuli tätä paikkaa autioksi, mutta iäkäs portinvartija pisti sitten päänsä esille tornin ikkunasta.
"Olen eksynyt — annatteko minulle vuoteen?" Portinvartija punnitsi kysymystä.
"Vai haluatteko näyttää minulle tien Winchesteriin?" Ukko kohotti kätensä korvansa taakse.
"Winchesteriin", toisti Lancelot.
"Tämä ei vie sinne", vastasi portinvartija.
Hän ja Lancelot katselivat toisiaan.
"Kuka täällä asuu?" kysyi Lancelot.