"Teidän ja hänen pitää täyttää osanne välipuheesta ja tulla hoviin", sanoi Lancelot. "Silloin korvaan hänelle sen, että olen tuottanut hänelle huolia. Hän on hieno tyttö, ritari Bernard. Olette onnellinen."
"Hän on äitinsä kaltainen, ja siksi hän onkin niin rakas minulle…
Kas, tuolta hän nyt tuleekin!"
Lancelot huomasi, kuinka kummallisesti Elaine oli muuttunut. Hän näytti olevan toipumaisillaan jostakin pitkästä taudista. Hänen ihonsa ei olisi voinut olla valkoisempi eivätkä silmänsä tummemmat kuin ennen, mutta hänen vartalonsa notkahti, ikäänkuin hänellä ei olisi voimia seistä.
"Olette terve, ritari Lancelot."
"Ihan terve. Ja hiha on vain repeytynyt yhdestä kohdasta. Neulan piston tai parin jälkeen voitte käyttää sitä jälleen."
Elaine hymyili.
"Säilytän sen sellaisena kuin se nyt on muistoksi teistä; toivoin sen repeytyvänkin hieman. Pitikö teidän taistella kovasti suojellaksenne sitä, ritari Lancelot?"
"Muutamat miehet luulevat kai niin."
"Silloin ehkä autoin teitä hieman?"
"Sitä ei voi epäilläkään!"