"Mutta kuvittelen hänellä olevan taitoa kaikkeen sellaiseen, mihin hän huolii sovittaa sitä, ja otaksuin hänen ponnistelevan auttaakseen teitä."
"Ymmärrän", sanoi Pelles. "Kiitoksia hyvin paljon. Ryhtykäämme nyt heti juttelemaan asioista — Arthurin viestistä. Luulen, että teillä on kiire. Toivoisin teidän voivan jäädä yöksi tänne, mutta kirjeestänne päättäen pelkään, ettette voi."
"Minun pitää palata Camelotiin niin pian kuin suinkin", vastasi
Lancelot.
"Mutta teidän täytyy nukkua jossakin", sanoi kuningas. "Miksi ei siis täällä? Olisitte tällaisen vanhan miehen toverina autiossa talossa."
"Eikö Elaine olekaan kotona?"
"Ei, ritari Lancelot, hän ei ole kotona. Hän on matkustanut viemisille muutamien kaukaisten sukulaistemme luo. Tarkoitan hänen nyt olevan kaukana täältä."
"Olen pettynyt", sanoi Lancelot. "Olen todellakin."
"Oletteko? Kun sain viestinne, ajattelin itsekseni, ettette voi toivoakaan yksinäisempää kohtauspaikkaa kuin tämä on, Elainen oleskellessa poissa täältä."
"Mutta kun pyysin tavata vain teitä", sanoi Lancelot, "ei mielessäni ollut mitään sellaista epäkohteliaisuutta, että olisin tahtonut ehdottaa teille hänen poistamistaan linnasta".
"Eikö?" sanoi Pelles. "Ei ette tarkoittanut olla epäkohtelias, mutta uskalsin ajatella teidän haluavan juuri sitä. Kun luin kirjeenne, olin hyvin tyytyväinen tietäessäni hänen jo olevan poissa tieltä. En moiti teitä ollenkaan, ritari Lancelot. Tyttäreni on hyvin rakas minulle, mutta hän on oikullinen ja olen pahoillani, että hän on suututtanut teidät."