"Toiseen talooni, Casen linnaan saakka, joka sijaitsee tien varrella puolen tunnin päässä täältä. Se kuului äidilleni."
"Ah, en ole koskaan kulkenut sitä tietä enkä siis tiedä siitä mitään", sanoi Lancelot.
"Ettekö?" sanoi kuningas Pelles. "Jopa nyt jotakin! Tähän hetkeen saakka olin ihan unohtanut sen, mutta kun saatoitte kuningatar Ginevraa hänen häihinsä, pysähtyi koko matkaseurueenne sinne. Tarjosin sen kuninkaalle. Teidän täytyy muistaa se."
"Nyt kyllä", vastasi Lancelot. "Muistan sen todellakin. Mutta en osannut liittää tuota paikkaa millään tavalla teihin."
"En ollut siellä silloin", sanoi Pelles, "enkä voinut kutsua teitä tännekään surumme vuoksi… vaimoni vasta äsken tapahtuneen kuoleman tähden. Kah, millainen yhteensattuma! Siellä on niittyjeni raja."
Lancelot ei sanonut mitään enää, ja he kävelivät takaisin halliin.
* * * * *
"Käsken heidän tuoda kynttilät sisään, ja me syömme päivällisen hetkisen kuluttua", sanoi Pelles.
Lancelot katseli pitkien solakoiden kynttiläin tuomista sisään ja ruokien kantamista laajalle ja yksinäiselle pöydälle.
"Voimme yhtä hyvin istuutua paikoillemme nyt", sanoi Pelles.