"Ei", vastasi Lancelot, "ette olisi onnellinen. Ajattelette, että olisitte, mutta jälkeenpäin näkisitte sen kohtauksen melko synkässä valossa. Tarkoitan, jos muuten olisitte onnellinen. Pahimmassa tapauksessa, vaikka ette näytä sitä ajatelleenkaan, saisitte ehkä lapsen kasvatettavaksenne tässä vihamielisessä ja arvostelevassa maailmassa."
"Puhutte kokemuksesta", sanoi Elaine, "ja ehkä haluatte kertoa minulle hieman enemmän. Kadutteko sitä, että olette rakastunut Ginevraan? Tarkoitan, jos teidän pitäisi valita jälleen, tulisiko teistä hänen rakastajansa?"
"En kadu sitä", vastasi Lancelot. "Tekisin saman valinnan jälleen."
"Oletteko täydellisesti onnellinen?"
"Ehkä en ihan täydellisesti — mutta kuka on?"
"Ihan niin, ritari Lancelot, kuka on? Niin olen minäkin ajatellut. Ette ole täydellisesti onnellinen, ja luulen, ettei Ginevra eikä Arthurkaan ole. Isäni on kuin ruumistunut säädyllisyys, mutta ei hänkään näytä onnelliselta. Hän rakasti äitiäni, mutta epäilen, tekikö hän äitini onnelliseksi. Ja mitä kuuluisuuteen tulee, kunnioittavat miehet teitä enemmän kuin Arthuria, voimatta sille mitään. Isälläni, joka ei koskaan tee mitään sopimatonta, ei ole kuuluisuutta ollenkaan. Älkäämme pettäkö itseämme sanoilla, ritari Lancelot. Olette anastanut elämästä suuremman osan kuin muutamat muut miehet ettekä haluaisi vaihtaa kohtaloanne heidän kohtaloonsa. Jos tahdotte olla ystävällinen minulle nyt, saan enemmän kuin voin toivoakaan saavani muuten — en enempää kuin haluan, mutta enemmän kuin on mahdollista millään muulla tavalla. Jaloa on kiertää maailmaa huojentaen puutteita ja onnettomuuksia, mutta oletteko milloinkaan tehnyt parempaa pelastavaa tekoa kuin antamalla hieman enemmän sisältöä toisen henkilön elämälle?"
"Elaine", vastasi Lancelot, "olette estänyt minut kehoittamasta teitä noudattamaan yleistä elämäntapaa, mutta en epäile sitä silti vääräksi. Jos minun olisi pakko valita jälleen, valitsisin sen, mitä jo suureksi onnekseni olen saanut, mutta voisin sentään kuvitella jonkinlaista vielä täydellisempää onnea. Sanoessamme, että elämä on oikeutettua, tunnustamme selvästi, ettei se ole ollut viatonta. Ettekä te koskaan saa rakkaudestanne minuun sitä, mitä minä olen saanut rakkaudestani Ginevraan. Ensiksikin hän on poikkeuksellinen luonne, ja toiseksi hän rakasti minua."
"Eikö hän enää rakastakaan?" kysyi Elaine.
"Aioin sanoa", jatkoi Lancelot, "että voisin helposti täyttää pyyntönne, mutta se tapahtuisi hyvin alhaisesta vaikutteesta. Kun seisoitte edessäni tuossa, näin teidän ruumiinne. Meissä kaikissa on jotakin eläimellistä, mikä ei ole rakkautta. Tällä hetkellä, kun puhun, voisin puristaa teidät syliini, mutta jälkeenpäin voisin vihata teitä."
"Ottakaa minut!" sanoi Elaine. "En välitä siitä, mitä jälkeenpäin tapahtuu."