»Sinä kysyit minulta tiesinkö mitä talossa oli tekeillä», aloitti Helena. »Tiesin heidän olevan rakastuneita toisiinsa ja, niinkuin muistanet, sanoin sinullekin pelkääväni, että juttu päättyisi huonosti. Neuvoin Adrastea varomaan, ettei kiintyisi liiaksi Damastoriin, jos suinkin voi olla kiintymättä. Mutta hän ei voinut. Poika ei olisi karannut, ellei hän äitinsä olisi pakottanut. Minun mielestäni on juuri Kharitas tässä jutussa se, joka saa hävetä. Jos hän olisi pysynyt poissa pelistä, olisi kaikki vain päättynyt harkitsemattomaan avioliittoon. Mutta hänen sekaantumisensa vuoksi onkin meillä nyt salainen lemmenseikkailu ja avioton lapsi.»
»Suuret jumalat, onko lapsi jo täällä?» sanoi Menelaos.
»Ei vielä», sanoi Helena.
»Siinä tapauksessa lähetämme tytön, ennen kuin on liian myöhäistä, johonkin paikkaan, jossa lapsi voi syntyä sekoittamatta meitä asiaan. Sen jälkeen huolehdin lapsen elatuksesta niin kauan kuin he ovat poissa. Onko sinulla sopivaa paikkaa tiedossasi?»
»Ei ole», sanoi Helena. »Eikä se ole tarpeenkaan. Täällä on tosiaankin sopivin paikka mitä tiedän.»
»Nähtävästi et ymmärrä minua», sanoi Menelaos.
»Ehkäpä en», sanoi Helena. »Luulin sinun kysyneen minulta osasinko ehdottaa mitään paikkaa, jossa lapsi voisi syntyä sekoittamatta meitä juttuun. Sellaista paikkaa ei ole. Minä olen vastuussa Adrastesta ja hän on riippuvainen minusta, koska on lohdutuksen tarpeessa, sillä hän on suorastaan epätoivoinen nyt, kun Damastor on hyljännyt hänet. Yleisten soveliaisuuskäsitteitten mukaan olen minä tavallani sekaantunut juttuun. Ja minun mielestäni sinäkin.»
»Et ole koskaan ennen elämässäsi niin erehtynyt», sanoi Menelaos. »Minä en ole millään tavoin vastuussa tästä ja tiedän mitä teen sanoessani, että se lapsi ei saa syntyä tässä talossa. Ei ole Hermionelle hyväksi, että hän tottuu sellaisiin tapauksiin niin sanotussa hyvässä kodissa. Hänen päänsä on jo ennestäänkin hyvin täynnä uudenaikuisia mielipiteitä, ja hänen ympäristönsä saisi mieluumminkin olla liian sovinnainen kuin liian vähän.»
»Jos Hermione nyt keskustelisi Adrasten kanssa», sanoi Helena, »ei hän huomaisi tyttö raukassa mitään, mikä yllyttäisi paheeseen, eikä minkäänlaista houkutusta kevytmieliseen käytökseen. Voisipa hän suorastaan oppia Adrastelta hänen nykyisessä masentuneessa mielentilassaan välttämään rakkautta kokonaan ja epäilemään kaikkia miehiä.»
»Ajattelet ensi sijassa Adrastea», sanoi Menelaos. »Minä taas ajattelen Hermionea. Tyttärellämme on oikeus rauhalliseen ja kunnialliseen kotiin —»