»Voiko minun lapsellani olla niin halpamainen sielu? Älä sano niin, Hermione — ajattele mitä sanot! Hänen vaimonsa on näet sama kuin hänkin, osallinen hänen rikoksestaan, ikuisesti kirottu. Et voi koskaan astua sisään kunnolliseen kotiin, et istuutua aterioimaan ystäväin kanssa, et edes kuolla rauhassa etkä levätä turvallisesti haudassa. Jos luulet rakastavasi häntä, niin muista, ettei sinulla saa olla lapsia — kirouksen täytyy kuolla sinun kerallasi! Voin kuvitella kuinka syvästi olet järkytetty tästä kauheasta teosta, mutta et vain vielä oikein käsitä tuota kauhua. Ajattele sitä rauhallisesti muutamia päiviä, niin huomaat, että minä olen oikeassa.»
»Olet ennustanut minulle totuudenmukaisesti tulevaisuuteni», sanoi Hermione, »mutta se on sittenkin minun tulevaisuuteni. Kuulun Oresteelle, hänen kiroukselleen, hänen onnettomuudelleen. En voisi koskaan kunnioittaa itseäni, jos hylkäisin hänet nyt. Sinä et tunne häntä niinkuin minä, ja ehkäpä et voisi koskaan ymmärtääkään hänen tapaistaan luonnetta. Olen kuullut, että sinä olet uskalias taistelussa, ja äiti taas on uskalias rakkaudessa. On ihmisiä, jotka ovat uskaliaita velvollisuutensa täyttämisessä — jotka suorittavat jonkin tehtävän loppuun asti, ei siitä syystä, että se on miellyttävä tai että he pitävät siitä tai että se tekee ketään onnelliseksi, vaan siitä syystä, että se on oikein.»
»Sanotko sitä uskaliaaksi velvollisuuden täyttämiseksi, jos ihminen surmaa oman äitinsä?»
»Ehkäpä, joissakin tapauksissa. Mutta nyt ajattelin itseäni ja velvollisuuttani Orestesta kohtaan. Noudatan sen kutsua loppuun asti.»
»Siinäkin tapauksessa, vaikka se ei tekisi ketään onnelliseksi, vai kuinka?»
»Menelaos», sanoi Helena, »puhuit viisaasti sanoessasi, että Hermione tarvitsee aikaa päästäkseen oikein selville siitä, mitä tämä kaikki merkitsee. Anna hänelle aikaa. Sinun ei tarvitse kehoittaa häntä harkitsemaan kaikkea tarkoin. Hänhän ei kuitenkaan voi ajatella mitään muuta. Muutamain päiväin kuluttua voimme kaikki puhella järkevämmin. Kaiken tämän jälkeen ei enää mikään voi tuntua kovin suurelta onnettomuudelta. Mikään uusi tapaus ei voisi enää tuntua kovin pahalta, ei edes sekään, että Hermione menisi naimisiin Oresteen kanssa. Mutta Oresteen itsensä täytyy tehdä uusia suunnitelmia tulevaisuuden varalle, ja me voimme odottaa kunnes tapaamme hänet tai kuulemme hänestä jotakin.»
»Kunnes kuulemme hänestä», sanoi Menelaos. »Hän ei voi tulla tähän taloon.»
»Luultavasti hän ei missään tapauksessa tulekaan tänne nyt», sanoi Eteoneus. »Muistelen kuulleeni, että hän aikoo lähteä uskonnolliselle matkalle, pyhiinvaellusretkelle johonkin pyhäkköön koettaakseen saada tunnolleen rauhan. Vaihtelu tekee hänelle luultavasti hyvää, eikä hän voi palata aivan ensi kiireessä. Tavalla tai toisella matkustelevat sinun omaisesi aika paljon, Menelaos.»
»Se on nyt lopussa», sanoi Menelaos. »On aika asettua paikoilleen, ja minun ymmärtääkseni pysyy ainakin oma varsinainen perheeni alallaan. Hermione saa harkita tätä asiaa niin kauan kuin tahtoo, Helena, mutta minä aion tarttua ohjaksiin nyt aivan eri tavalla. Otan selville, tahtooko Pyrrhos naida hänet. Sinä olit oikeassa alusta pitäen. Jos Pyrrhos tahtoo naida Hermionen, annamme Oresteen lähteä pyhiinvaellusmatkalleen; siitä tuleekin pitkä. Jos moitinkin Pyrrhosta, tapahtui se edes sellaisten syitten vuoksi, joita saatoin ymmärtää. Hänet on kyllä arvioitu liian erinomaiseksi, mutta onhan hän todellinen mies ja voi tarjota Hermionelle sellaisen kodin kuin hän tarvitsee. Se on kohtalon viittaus, että hän lähti niin äkkiä tänne.»
»Voi, Menelaos, teet hyvin väärin koettaessasi väkipakolla saada tahtosi toteutumaan taas!» sanoi Helena. »Anna koko jutun levätä jonkin aikaa. Hermionen ei tarvitse mennä naimisiin, jos hän mieluummin jää meidän luoksemme, ja ainakaan ei hänen tarvitse mennä naimisiin sellaisen miehen kanssa, jota hän ei rakasta.»