»Älä puhu sellaista äläkä ajattelekaan niin. Olet aivan sama kuin ennenkin, perheeni jäsen ja erikoisen rakas minulle.»
»Ei, Helena, minua et voi pettää. Menelaos tahtoi ajaa minut pois.»
»Tietysti hän sanoi niin! Eihän voisi olla sen parempaa huomautusta. Kukaan ei saa koskaan väittää, että minun mieheni olisi suosinut huonoa elämää kodissaan. Hän sanoi, että sinun pitää välttämättä lähteä pois talosta ja ettei siitä saisi enää puhuakaan. Ei siitä puhuttukaan, ja sinä jäit taloon. Sellainen on Menelaos. Hän on tosiaankin ystävällisin mies, joka on koskaan koettanut pysyttää maailmaa oikealla tolalla. Hän on valmis päästämään vaivainsa tulokset käsistään niin kauan kun hänellä on vain joku, joka kuuntelee hänen sanojaan. Varsinainen syy siihen, minkä vuoksi hän jätti minut henkiin ja toi kotiin, oli se, että hän tahtoi varata itselleen jonkun, jolle saisi puhella vanhoilla päivillään. Hän ei ole koskaan sanonut sinusta puoleksikaan niin paljon pahaa kuin minusta joka päivä. Hän ja minä emme voi kumpikaan tulla toimeen ilman sinua. Sinun täytyy jäädä taloon tyttäreksi nyt kun Hermione on lähtenyt.»
»Lähtenyt minne? En ole kuullutkaan siitä. Onko hän mennyt naimisiin
Oresteen kanssa?»
»Hän on jättänyt meidät — karannut. Varmasti hän menee naimisiin Oresteen kanssa, ellei ole jo mennytkin. Olemme joka tapauksessa menettäneet hänet. Hänen isänsä uhkasi kiivastuksissaan naittaa hänet Pyrrhokselle, ja Hermione käsitti hänen sanansa vakavasti tai oli ainakin käsittävinään. Siitä hän sai erinomaisen syyn heittäytyä Oresteen turviin. Emme tiedä missä hän on.»
»Etkö sinä ole huolissasi hänestä, Helena.»
»En suinkaan! Sitä kyllä suren, ettemme ole osanneet paremmin tulla toimeen oman tyttäremme kanssa, mutta hän on kyllä täysin turvassa vaaralta. Mikä häntä voisi uhata? Päinvastoin luulen, että hänen päätöksensä huolehtia omista asioistaan tekee hänelle hyvää. Hän on tuhlannut melko paljon aikaa minun asioitteni hoitelemiseen. Vaikka hän ei osoita paljonkaan tyttären kunnioitusta isäänsä ja minua kohtaan, niin ei minullakaan puolestani ole mitään syytä väittää, että me ansaitsisimme sitä. Ei, jollei hän tee tämän pahempaa, niin minä olen tyytyväinen… Adraste, onko Kharitas käynyt katsomassa pojanpoikaansa?»
»Kaikkea vielä, se vanha kissa!»
»Tuolla laillako sinä sanot, vaikka juuri oli puhe tyttären kunnioituksesta vanhempiaan kohtaan! Hänhän on sinun anoppisi, ainakin asiallisesti, jos kohta ei muodollisesti. Miksi et pyydä häntä käymään täällä?»
»Sepä olisi tosiaan jotakin! Kaiken sen jälkeen, mitä hän on sanonut minusta!»