»Niinkö sinä luulet?» sanoi Helena. »Hermione tahtoo auttaa sinua.
Sinun täytyy alituisesti esiintyä hänen apuaan tarvitsevana.»
»Minun mielestäni sinä ymmärrät väärin meidän suhteemme», sanoi Orestes. »Me olemme syntyneet toinen toistamme varten. Olin iloinen voidessani mennä hänen kanssaan naimisiin.»
»Poika parka, siinäkö kaikki?»
»Tarkoitan, että toivoin meidän voivan mennä pian naimisiin, mutta minulla ei ollut mielestäni minkäänlaisia mahdollisuuksia tarjota hänelle sellaista kotia kuin hän ansaitsee — minä en varmaankaan saa enää palata isäni kotiin. Tuon kauhean ottelun jälkeen Pyrrhoksen kanssa ymmärsin heti, että Hermione joutuisi ikävän häväistysjutun aiheeksi, ellei hän olisi vaimoni. Oikeastaan hän sen itse ensimmäiseksi käsitti luonteenomaisella hyväin tapain vaistollaan, mutta niin pian kun hän mainitsi siitä, tiesin hänen olevan oikeassa. Olin hänen vuokseen iloinen siitä, että saatoimme mennä naimisiin heti — vaikka ei tuo ajankohta suinkaan ollut sellainen, jonka mielellään valitsisi häittensä viettämiseksi.»
»Hän muistuttaa tavattoman paljon Klytaimnestraa», sanoi Helena.
»Et aavistakaan kuinka minua kiusaa tuo väitteesi!» sanoi Orestes.
»Suo anteeksi!» sanoi Helena. »Se oli tahdittomuuttakin pahempaa.»
»Onnettominta siinä on», sanoi Orestes, »että huomasin itse tuon yhtäläisyyden ja mitä kauheimmalla hetkellä. Kun annoin Pyrrhokselle kuoliniskun, oli Hermione iloinen. En ole koskaan ennen nähnyt samanlaista ilmettä kenenkään muun kasvoilla — kuin yhden ainoan henkilön. Se on vainonnut minua niin kiduttavasti, että alan jo epäillä järkeni sekaantuneen kaikesta siitä, mitä olen saanut kokea. Jos minun on nähtävä äitini ja isäni ja Pyrrhos ympärilläni olevain kasvoilla — jos kaikki tämä veri myrkyttää pienimmänkin onnenpisaran — Voi, sinä et saata arvata kuinka kauheaa se on! Enkä voi puhua siltä Hermionelle, koska se kuuluu häneen itseensäkin ja koska hän ei kuitenkaan voisi oikein ymmärtää. Hänellä ei näytä olevan pienintäkään epäilystä omain tekojensa suhteen. Sinä olet ainoa henkilö, jolle olen puhunut tästä, ja tullessani ei minulla ollut aavistustakaan siitä, että uskoisin sinulle tällaisen asian.»
»Olen iloinen siitä, että uskoit sen minulle, Orestes — ja ylpeä sinun luottamuksestasi. Jos on järkkyneen mielen merkki huomata yhtäläisyys Klytaimnestran ja Hermionen välillä, on minun mieleni ollut kauan järkkynyt. Hänellä on yhtä jyrkkä mielipide kuin tädilläänkin kaikista asioista, joita hän ensinkään huomaa. Hermionessa ei ole minkäänlaista valon ja varjon vaihtelua. Voin kuvitella hänet joko menemässä naimisiin miehen kanssa tai surmaamassa hänet, mutta en minkäänlaista välimuotoa. Hän on järkkymätön, jos kerran tuntee vastenmielisyyttä jotakin kohtaan. Erään palvelijattareni petti äskettäin häpeämättömän halpamainen rakastaja, ja kun me saimme tietoomme, että tyttö saisi lapsen, vaati Hermione tyttöä ajettavaksi häpeällä pois.»
»Hermione kertoi minulle siitä», sanoi Orestes. »Minun täytyy sanoa, että olin siinä asiassa aivan samalla kannalla kuin Hermione. Onhan vapaamielisyydelläkin jonkinlaiset rajansa.»