»Kharitas kulta, mitkäpä ajatuksemme voisivat olla uusia nuorille, jotka kuuntelevat luontoa? Mainitsin poikasi vain sen vuoksi kuin sinäkin ja toivon hänelle onnellista kohtaloa. Sinä kuvailit mielestäni epäedullisesti hänen luonnettaan, ja tytön kuullen. Adraste ei ole voinut sinun kuvauksesi perusteella menettää sydäntään. Sinun pitäisi tosiaankin lähettää poikasi pian meidän luoksemme, jotta hän voisi osoittaa olevansa lujempi mies kuin miksi sinä olet koettanut kuvailla hänet. Haluaisin hyvin mielelläni nähdä poikasi.»
»Hän on viime aikoina käynyt talossasi muutamia kertoja tervehtimässä Hermionea», sanoi Kharitas. »En voinut sanoa sitä aikaisemmin palvelijattaresi kuullen, mutta olisin hyvin tyytyväinen, jos hän kiintyisi Hermioneen. Ei kukaan voi sanoa yhtään pahaa sanaa tyttärestäsi.»
»Muutamissa suhteissa sellainen olisi varmasti mahdollista, ellei ihmisluonto ole muuttunut», sanoi Helena. »Mutta siinä kohden olen kanssasi yhtä mieltä, ettei hän ansaitse moitteita. Onkohan hän ehkä mieltynyt Damastoriin? Hänen isänsä tahto on aina ollut, että hän menisi naimisiin serkkunsa Oresteen kanssa.»
»Hermione ei ole koskaan maininnut minulle Oresteen nimeä», sanoi Kharitas, »eikä poikanikaan nimeä, se minun on tunnustettava. Eikä hän puhuisikaan pojan äidille. Hän on viime aikoina käynyt täällä hyvin usein. Ja kun nyt ajattelen asiaa tarkemmin, muistan hänen puhuneen pääasiassa vain —»
»Jatka vapaasti», sanoi Helena. »Mistä?»
»Suoraan sanoen sinusta. Hän selitti kaikki, ja minun täytyy sanoa, että hän poisti kiven sydämeltäni.»
»Varmaankin edellytät, että minun pitäisi ymmärtää sanaisi tarkoitus, mutta olen aivan ymmällä päästäni. Mitä hän selitti? Mikä sinun mieltäsi painoi?»
»Voi, Helena, en tosiaankaan tahtonut ottaa asiaa puheeksi — näin pian. Mutta samallahan voin nyt jatkaa. Hän selitti sinun ja Pariksen välisen suhteen, ja olin niin kiitollinen saadessani tietää, että sinä olit viaton.»
»Mihin viaton? Puhummeko rikoksista! Mieltä ylentävä ajatus! Ehkäpä
Hermione selittää sen äidilleenkin, kun menen kotiin.»
»Emme nimenomaan rikoksista, jos niin haluat», sanoi Kharitas, »mutta minulla oli se käsitys — ja kaikilla muillakin — että kun karkasit Troijaan Pariksen kanssa, hän oli sinun rakastajasi, ja sinä — sinä rakastit häntä. Tunnustan uskoneeni niin, Helena — ja miehesikin teki saman luonnollisen erehdyksen. Ja koska Paris oli prinssi, luulimme häntä tosiaankin herrasmieheksi. Sillä hetkellä, kun Hermione selitti hänen alhaisen luonteensa ja kertoi minulle siitä ihmeellisestä pelastuksesta, jonka taivas oli varannut sinulle, tiesin heti, että sinä olit ollut alusta loppuun asti vastahakoinen uhri. Olemme kaikki niin iloisia siitä, että Menelaoskin huomasi sen ja antoi sinulle anteeksi.»