»Paras on, että kerrot minulle kaikki mitä hän on puhunut», virkkoi
Helena, »ja sitten minä oikaisen erehdykset».
»Tuntuu hullunkuriselta kertoa sinulle sitä, Helena — mieluummin olisin suonut sinun kertovan minulle mitä on tapahtunut. Mutta sinähän tiedät, että me tosiaankin luulimme sinun paenneen Pariksen kanssa, kunnes Hermione selitti hänen vieneen sinut vastoin tahtoasi ja anastaneen Menelaokselta muutamia arvoesineitä, paljastaen siten täysin mikä hän oikein oli miehiään. Sitten tuuli veikin teidät Egyptiin eikä Troijaan — olen varma siitä, että sen tekivät jumalat suojellakseen sinua — ja siellä sinä pyysit apua, ja Thonis olisi tappanut Pariksen, jollei tämä olisi ollut tavallaan vieras ja siis suojattu. Mutta Thonis pakotti hänet lähtemään Troijaan yksin, ja sinä jäit varastettujen tavarain kera Thoniksen ja Polydamnan kotiin, kunnes miehesi tuli noutamaan sinua ja toi sinut kotiin. Onhan asia niin?»
»Eikö siis Hermionen mielestä Troijan sotaakaan ollut?» sanoi Helena.
»Hyväinen aika — totta kai», sanoi Kharitas; »hän sanoo, että sota oli valitettava, mutta luonnollinen erehdys. Miehesi lähti ystävineen Troijaan ja vaati sinua takaisin, ja troijalaiset sanoivat, ettet sinä ollutkaan siellä. Tietenkään eivät meikäläiset sitä uskoneet. Troijalaiset sanoivat sinun odottavan Egyptissä, että Menelaos tulisi noutamaan sinua. Se kuului peräti leikilliseltä etenkin, kun he eivät kieltäneet, että Paris oli palannut kotiin. Niinpä ei auttanut mikään muu kuin ruveta taistelemaan. Luonnollisesti olisivat troijalaiset mielellään luovuttaneet sinut pois, jos olisit ollut siellä, sanoi Hermione.»
»Vai sanoi hän niin!» huudahti Helena.
»Niin — pelastaakseen kaupungin, sanoohan sen järkikin. Mutta he eivät voineet muuta kuin puolustautua, kun heidän kimppuunsa kerran oli hyökätty, ja kun kaupunki luhistui ja totuus tuli ilmi, oli se liian myöhäistä. Niin paljon aikaa oli menetetty! Eikä Menelaos kaiken tämän jälkeen voinut muuta kuin lähteä pois Egyptiin ja tuoda sinut kotiin. Jos tunnen oikein miehesi, Helena, oli hän vihoissaan.»
»Niin hän olikin», sanoi Helena; »matka Egyptistä ei suinkaan ollut miellyttävä. Mitä muuta Hermione sanoi?»
»Siinä oli luullakseni kaikki —»
»Kharitas, oletko kertonut näitä juttuja kenellekään ystävällemme?»
»Joka ainoalle kenelle vain olen voinut, Helena. Tiesin, että he tulisivat iloisiksi maineesi puhdistumisesta — me pidämme kaikki paljon sinusta.»