»Lörpötystä», sanoi Menelaos. »Ei lapsien luonnetta voi niin helposti määritellä. Sitäpaitsi se veisi siihen, että lapset ovat vastuussa vanhemmistaan, ja sehän ei ole oikein. Tavallisestihan he itse käyttäytyvät paljon järkevämmin.»
»Se on harvoin mikään hyve heissä», sanoi Helena. »Se on pantava heidän kypsymättömyytensä tai huonon kasvatuksensa tilille.»
»Katsoppas vain!» huudahti Menelaos. »Kuinka sinä luulet saavasi kenenkään tervejärkisen ihmisen uskomaan, että järkevä käytös on huonon kasvatuksen seuraus?»
»He eivät saisi olla järkeviä niin nuorina», sanoi Helena, »se on paha merkki. Silloin he alkavat väärästä päästä. Nuorten pitäisi aluksi rakastaa elämää. Järkevyys on eräs varovaisuuden muoto, se merkitsee tunnelmiensa tukahduttamista — mutta täytyyhän ihmisen ensin hankkia itselleen vaikutelmia ja tunnelmia, ennen kuin hän voi ruveta hillitsemään niitä. Tai sitten se on jonkinlaista ennakkovaromista ennen kuin edes on kerännyt itselleen maailmankokemusta. Ja kuinka voi hankkia maailmankokemusta, jos aloittaa elämänsä välttämällä sitä? Nuorilla ihmisillä ei voi olla mitään parempaa ominaisuutta kuin rakkaus elämään. Mutta juuri sitä heillä ei ole, ja sen vuoksi heidän järkevyytensä on minun mielestäni aivan merkityksetön.»
»Kaiken sen perusteella mitä olen kuullut noista molemmista nuorista», sanoi Menelaos, »voin päätellä heillä olevan elämää kohtaan rakkautta aivan niin paljon kuin me suinkin voimme kestää. Eteoneus väittää niin Hermionesta ja Oresteesta, ja uskallanpa sanoa hänen olevan oikeassa.»
»Mistä alkaen olet etsinyt filosofista mielen virikettä portinvartijaltasi, Menelaos? Eteoneus on uskollinen orja — ja hyvin sivistymätön ihminen. Hän tuntee elämää niin paljon kuin kynnysmatolta voi nähdä. Huomaan sinun laskevankin vain leikkiä kanssani. Etkö tahtoisi puhua vakavasti?»
»Minä olen vakavissani. Voin puhua vieläkin vakavammin, jos todella sitä haluat. Mutta ennen kuin aloitamme, tahdon vain huomauttaa sinulle, että en ole koskaan mennyt kysymään Eteoneukselta mitään — hän tuli minun luokseni. Toisinaan hän lähtee kynnysmatoltaan etsiäkseen hetkiseksi minun seuraani, ja vaikka hän ei olekaan minulle itse valitsemani puhetoveri, ei hän suinkaan ole hupsu. Mutta vakavasti sanoen — niinkuin sinä esitit asian — koska et tahdo jättää minua rauhaan, niin mitä oikein tarkoitat Hermionen huonolla kasvatuksella, sillä elämänrakkaudella, jota hänellä ei ole, ja aviomiehellä, joka hänen pitäisi saada? Tunnen itseni tänä aamuna hajamieliseksi Agamemnonista saamieni uutisten vuoksi, ja muut asiat näyttävät minusta nyt ehkä vähemmän tärkeiltä kuin ne todellisuudessa ovat. Mitä oikein haluat?»
»Haluan sinun kuuntelevan minua», sanoi Helena, »ja jollei sinulla nyt ole siihen aikaa, niin odotan. Mutta Hermione on minun ymmärtääkseni vaarassa, josta voisimme pelastaa hänet, jos ryhtyisimme nopeasti toimeen, ja koska otaksun hänen joutuneen tähän vaaraan sen vuoksi, että minä hylkäsin hänet, en aio nyt jättää käyttämättä pienintäkään tilaisuutta hänen pelastamisekseen. Ellemme me aikanaan estä, menee hän naimisiin Oresteen kanssa, ja siitä olen varma, ettei se avioliitto tuota hänelle mitään muuta kuin onnettomuutta. Hän ei ole nähnyt ketään muuta ikäistään nuorta miestä kuin Oresteen ja Damastorin — Kharitaksen pojan. Vastakohtaisuuden vuoksi täytyy Oresteen näyttää suorastaan jumalalta. Sellaisissa asioissa on vertailulla ja vastakohtaisuudella tavallisesti suuri vaikutus. Jonakin päivänä Hermione varmasti tapaa todellisen miehen ja suree sitä, että meni liian varhain naimisiin.»
»Jopa nyt jotakin!» sanoi Menelaos. »Jopa — nyt — jotakin!»
»Eniten tarvitsee tyttäremme kokemusta — kokemusta», jatkoi Helena, »ja mahdollisimman nopeasti!»