»Mitä sinä Pyrrhoksesta tahdot?»
»Haluan saada hänet vävykseni», sanoi Helena.
»Nytpä päästiin lopultakin asian ytimeen», sanoi Menelaos. »Mutta haluaakohan Hermione saada hänet miehekseen? Otaksun nimittäin, että sallimme hänen jossakin määrin itse valita. Hän on täysi-ikäinen nainen eikä ole ikänään vielä nähnyt Pyrrhosta.»
»Niin, mutta se vaarahan on aina tarjolla, että hän voi nähdä hänet milloin tahansa. Parasta on tavata hänet nyt, ennen kuin on liian myöhäistä. Hänessä on kaikkea tuota, mistä olen puhunut, ja kun Hermione tapaa hänet, huomaa hän sen pian meidän tarvitsematta nimenomaan mainita siitä. Jollei tyttäremme ole auttamattomasti hukassa, voittaa Pyrrhos hänen sydämensä.»
»Minä olen nähnyt hänet usein», sanoi Menelaos, »enkä ole menettänyt sydäntäni. Pyrrhoksessa ei ole mitään ihmeellistä.»
»Eikö ole?» sanoi Helena. »Minäpä luulisin olevan. Sain sen käsityksen, että sinun ja Agamemnonin oli pyydettävä hänen apuaan hänen isänsä kuoltua. Ehkä ei Akhilleuksessakaan ollut mitään ihmeellistä. Meidän ei tarvitse kiistellä sanoista. Pyrrhos on sen laatuinen ihme, jonka haluan saada Hermionelle. Kun ajattelen jaloa intohimoa ja vilkasta sielua, ajattelen tätä nuorukaista. Hän onkin täydellä syyllä se mikä on — hän oli suuren rakkauden hedelmä.»
»Lemmenlapsi, tarkoitat», sanoi Menelaos. »Hänen syntyperänsä oli jonkin verran epämääräinen, mikä on luonnollista, kun tietää hänet Akhilleuksen pojaksi. Hänen syntymänsä oli oikea häväistysjuttu.»
»Ei ollut!»
»Varmasti oli!»
»Varmasti ei ollut!»