»En minäkään», sanoi Menelaos, »mutta yhdestä hänen tarkoituksestaan olen kuitenkin selvillä. Olen varma siitä, ettei hän halua sinun menevän naimisiin Damastorin kanssa!»
»No kenen kanssa sitten?»
»Hän sanoo sen kyllä itse sinulle omalla tavallaan. Muista olla hyvin hämmästynyt, kun hän esittää sen sinulle. Mutta turvatakseni sinut suuremmalta pelästykseltä vihjaan sinulle asiasta vähän etukäteen — hän aikoo naittaa sinut Pyrrhokselle.»
»Mutta enhän minä tunne koko miestä! En tahdo häntä! Eikä hän luultavasti halua minua!»
»Se on omituista», virkkoi Menelaos, »mutta aivan samaa ajattelin minäkin, kun äitisi kertoi minulle suunnitelmistaan».
»Mutta miksi hän sitten pitää kiinni niin järjettömästä ajatuksesta?»
»Parasta on kysyä miksi hän laisinkaan suunnittelee sellaista. Minusta alkaa melkein tuntua siltä, että äitisi rupeaa vanhenemaan. Ulkonaisesti ei tosin näytä siltä, mutta hän on nyt viidennellä kymmenellä ja on kokenut yhtä ja toista. Kaikki tuommoinen elämänrakkaudesta puheleminen on paha merkki. Niinikään hänen avioliittosuunnitelmansa. Luulisi hänen saaneen jo tarpeeksi kokemusta avioliitosta, ja niin hän onkin. Sen vuoksi hän alkaa suunnitella naimakauppoja toisten puolesta. Kun olemme itse, lakanneet näyttelemästä pääosia, koetamme näytellä jumalaa ja ohjata uusia näyttelijöitä. Se on jonkinlainen jäähyväiset.»
»Onko Pyrrhos kaunis mies?» kysyi Hermione.
»Hyvin kaunis», sanoi Menelaos.
»Minä en olisi kovin varma jäähyväiseleestä», sanoi Hermione. »Jos äiti sattuisi mieltymään häneen, en uskaltaisi väittää hänen nuoruutensa auttamattomasti olevan ohitse.»