»Oletko ajatellut sitä myöskin?»
»Mitä myöskin, isä?»
»Tarkoitan, että luuletko hänen voivan rakastua Pyrrhokseen?»
»Voi, enhän minä tiedä muuta kuin mitä sinä olet kertonut minulle, mutta siinä en ole kanssasi yhtä mieltä, että äiti alkaisi olla vanha. Päinvastoin. Hän on niin — kuinka nyt oikein sanoisinkaan? — hän on niin elinvoimainen, että minusta tuntuu keskusteltuani hänen kanssaan aivan kuin olisin jutellut siivekkään olennon kanssa.»
»Minä en tahdo Pyrrhosta tänne, ja sillä hyvä», sanoi Menelaos.
»Tuonnempana se voi olla vaaratonta, mutta niinkuin sanot —»
»En tarkoittanut juuri sitä», sanoi Hermione. »Äidistä on vaikea puhella täsmällisin sanoin. Luulen hänen muuten tarkoittavan täyttä totta minun avioliitollani. Mutta hänenhän on mahdotonta ennakolta aavistaa minkä vaikutuksen hän itse tekee joihinkin ihmisiin. Luulen nähneeni hänen heikot puolensa liian selvästi joutuakseni hänen taikavoimansa alaiseksi, mutta toisaalta taas iloitsen siitä, että kykenen huomaamaan hänen tarkoituksensa vakavuuden. Äiti on suoraan sanoen liian vakava. Koko vika on juuri siinä, että häneltä puuttuu huumori. Sinulla sitä on, ja minä olen, taivaan kiitos, perinyt sitä jonkin verran, mutta hänellä ei ole huumoria vähääkään.»
»Tuopa on oivallista!» sanoi Menelaos. »Minun olisi pitänyt ajatella sitä silloin, kun hän kevensi minulle sydäntään nuoremman sukupolven suhteen. Hermione, siinäpä juuri asian ydin onkin — hän ottaa kaikki asiat kauhean vakavasti, ja koska hänellä ei ole laisinkaan huumorin tajua, on hän aina taipuvainen joutumaan vakavuudessaan väärään suuntaan.»
»Ja hän on niin tarmokas», sanoi Hermione. »Jos hän saisi minut ensin naitetuksi, niin mihinkähän hän sitten kohdistaisi henkensä voimat? En ymmärrä kuinka henkilö, joka näyttää niin huolettomalta, jopa toisinaan tyyneltäkin, voi olla niin ihmeteltävän tarmokas. Tuo suoruus, josta hän aina puhuu, on vain puolustuksena silloin kun hän haluaa panna toimeen jonkin mielitekonsa. Nyt alan ymmärtää, mitä ne vanhat tarinat tarkoittavat, jotka puhuvat hävittävästä kauneudesta.»
»Niin, äitisi on juuri sellainen kuin niissä kuvatut henkilöt», sanoi Menelaos. »Luullakseni se on jonkinlainen taivaan lahja. Varmasti olen hukannut aikaani turhaan moittiessani häntä siitä.»
»Mutta pitäisihän hänen edes nyt tuntea itsensä paremmin», sanoi Hermione. »Hänen pitäisi sääliä niitä heikkoja ja vastaanottavaisia, jotka ihailevat ja jäljittelevät häntä. Vaikka antaisikin hänelle anteeksi kaiken muun, on sentään mahdotonta antaa anteeksi sitä, että hän johtaa kokonaan harhaan viattomat, jotka eivät aavista mitään pahaa.»