»Minun ymmärtääkseni se häpeä, joka tästä tulee sekä sinulle että minulle, ei huoleta sinua laisinkaan», sanoi Menelaos. »Mutta voisit edes ajatella Hermionea, joka on kokonaan viaton.»
»Häneen ei lankea häpeän varjoakaan», sanoi Helena. »Se on vain lisätodistus siitä, että hänellä on ollut huono onni vanhempainsa suhteen. Häpeä, jos sellaista tulee — ja niinhän tietenkin varmasti käy — lankeaa kokonaan minun osalleni.»
»Sinuun sen tosiaankin pitäisi langeta», sanoi Menelaos. »Mutta niin ei kuitenkaan käy — ainakaan täysin. Minäkin saan siitä osani.»
»Et suinkaan», sanoi Helena. »Aivan yksinkertaisesti on vaimosi vain jättänyt sinut toisen kerran. Hän joutuu häpeään ja sinä tulet naurunalaiseksi.»
»Sitä minä en osaa uskoa», sanoi Menelaos.
»Sen saat vielä nähdä», sanoi Helena. »Kun mies tai vaimo karkaa, saa n.s. petetty puoli osakseen sääliä, mutta ei ihailua, ei edes alussa. Sellaisia ihmisiä, jotka osaavat hallita rakkautta, ei jätetä. Mutta jos karkaaminen tulee tavaksi, ei tapaus herätä pienintäkään säälin tunnetta. Ihmiset vain nauravat sellaiselle, joka hyljätään useammin kuin yhden kerran.»
»Sinä et saa lähteä, Helena», sanoi Menelaos, »et tosiaankaan saa lähteä».
»Minä lähden», sanoi Helena, »ja pyydän sinua suhtautumaan lähtööni edes jonkin verran arvokkaasti ja olemaan tuhlaamatta turhaan sanoja. Adraste ja minä voimme olla valmiit huomisaamuna. Tiedän muutamia paikkoja, joissa meidät luultavasti otetaan mielihyvin vastaan. Esimerkiksi Idomeneus —»
»Helena», sanoi Menelaos, »en koeta väkivoimin pidättää sinua täällä, ehkäpä en onnistuisikaan, jos päätöksesi on niin luja kuin väität sen olevan. Mutta pyydän sinua jäämään. Antaudun täydellisesti. Hermionen läsnä ollessa tunnustan olleeni kokonaan väärässä. Olen menetellyt arvottomasti, olen —»
»Hyvästi», sanoi Helena, »niin olet. Mutta minä lähden.»