»Kun minä purjehdin Troijaan», sanoi Helena, »kesti se vain kolme päivää, mutta se olikin poikkeuksellinen matka».
Sen jälkeen soutajat kumartuivat airoihinsa, ja perämies alkoi tarkata aurinkoa ja tähtiä. Aluksi Helena vilkaisi silloin tällöin Menelaokseen, ylevän tyynenä tosin, mutta sennäköisenä kuin olisi voinut sanoa jotakin, jos vain olisi viitsinyt.
Kun muutama päivä oli kulunut, istui hän aivan liikkumattomana tuijottaen kauas eteensä merelle, ja soutajat katselivat häntä kärsivällisesti ikäänkuin he ja hän olisivat tietäneet jotakin, mitä Menelaos ei voinut ymmärtää. Tämä tunsi koko ajan olonsa hyvin yksinäiseksi ja tuumiskeli itsekseen riittäisivätkö vesi ja ruoka loppuun asti.
»Kas, tuolla on vihdoinkin Sparta», sanoi hän.
»Epäilen suuresti», virkkoi Helena.
Se olikin Egypti. Helena astui maihin kapeaa siltaa myöten, jota merimiehet pitivät hänen edessään, sennäköisenä kuin olisi tottunutkin nousemaan maihin Egyptissä. Tuuli vaimeni kokonaan. Väsyneet miehet pystyttivät kuninkaan teltan ja suojavarustuksia itseään varten sekä paneutuivat nukkumaan. Menelaos ei voinut muistaa antaneensa maihinnousumääräystä, mutta hän ei ollut varma siitä eikä halunnut kysyä.
»Tämä kuuluisa maa on mieltäkiinnittävämpi kuin olin luullutkaan», sanoi Helena muutamia viikkoja myöhemmin. »Olen iltapäiväkävelyilläni tavannut muutamia alkuasukkaita, ja he näyttävät saavuttaneen täällä keskimääräisen sivistystason, joka on jonkin verran korkeampi kuin parhailla spartalaisilla, vai mitä arvelet?»
»Helena, sinä saat minut raivoihini», virkkoi Menelaos, »en ole täällä matkaillakseni maassa tai verratakseni eri sivistystasoja.»
»Et luonnollisesti, enkä minäkään», sanoi Helena, »ja kun olet valmis purjehtimaan pois täältä, ei sinun tarvitse muuta kuin ilmoittaa vain minulle. Sillä välin opettaa minulle Polydamna, sen varakkaan miehen vaimo, joka möi sinulle ruokavarat ensi matkaamme varten, taitoaan yrttien ja lääkkeiden käsittelyssä — mikä on hyvä taito missä taloudessa tahansa, ja täällä näyttävät kaikki sen osaavan. Jollet toimita uhreja lähipäivinä, opin häneltä paljon.»
»En uhraa enää», sanoi Menelaos; »tuuli nousee itsestään».