»Hänkö, joka tuli Helenan kanssa puutarhaani? Hermione! Hän on hyvin kaunis.»
»Niin on — jos vain se tyyppi kerran miellyttää.»
»Kuinka kauheaa! Olen varma siitä, ettei hänellä ole minkäänlaista luonnetta. Hän on parhaassa tapauksessa tyhjän arvoinen. Ja joka hetki Helenan seurassa!… Hermione, miksi luulet Damastorin ihastuneen häneen?»
»He ovat olleet paljon yksissä — olen nähnyt heidän kävelevän ja juttelevan yhdessä, kun ovat ehkä luulleet, ettei kukaan ole heitä näkemässä. Damastor on vasta poika, Kharitas, ja tyttö taas on minun ymmärtääkseni pieni juonien punoja. Hän on kyllä selvillä viehätysvoimastaan ja kuolisi mieluummin kuin jättäisi sen käyttämättä. Enkä tiedä oikein kannattaako hänen siveellisistä periaatteistaan puhuakaan. Mahdollisesti olen väärässä, mutta luulen Damastorin joutuneen hänen pauloihinsa.»
»Poika parkani! Poika parkani! Minun olisi pitänyt ymmärtää se. Tämä on äitisi syy, Hermione! Olisin loukkaamatta sinua, jos suinkin voisin, mutta minun täytyy sanoa, että tuo nainen on palkinnut katalasti sen uskollisuuden, jota olen osoittanut häntä kohtaan — silloinkin, kun tiesin, ettei hän sitä ansainnut. Mikä oikeus hänellä on tulla takaisin kunniallisten naisten luokse, jotka ovat tyytyneet huonompiin miehiin kuin hänellä ehkä on koskaan ollut, ja esiintyä kuin jumalattarena, johon eivät ulotu inhimilliset käsitykset oikeasta ja väärästä — ja tuoda mukanaan tuollainen pikku käärme, joka panee miesväkemme pään pyörälle ja myrkyttää elämämme! Jospa vain äitisi saisi ansaitsemansa palkinnon, Hermione! Mutta minä voin vielä pelastaa Damastorin. Lähetän hänet pois niin kauas, etteivät tuon tytön kädet sinne ulotu. Poikani kyllä unohtaa hänet, kun näkee vähän enemmän maailmaa. Annan hänen matkustaa veljeni luokse vierailulle. Jos tuo tyttö vielä joskus saa puhua hänen kanssaan, tapahtuu se vasta minun hautajaisissani!»
»Suuresti katsoen menettelet luullakseni viisaasti», sanoi
Hermione. »Damastor on varmasti liian hyvä poika tuollaisen huonon naisen turmeltavaksi. Säälisin ketä hyvin kasvatettua nuorukaista tahansa, joka valitsisi itselleen Adrasten. Minua ilahduttaa, ettei Orestes pidä hänestä ollenkaan, mikäli muuten ylipäänsä tietää hänen olemassaolostaankaan.»
Kolmas osa