»Jos vetoat omiin kokemuksiisi minua neuvoaksesi», sanoi Hermione, »niin tekisi mieleni kysyä lisää erinäisistä kokemuksistasi, mikä ei kuitenkaan tunnu oikein sopivalta. En tiedä oikein voiko tytär kysellä äidiltään sellaista.»
»Minä kerron sinulle kaikki mitä tiedän», sanoi Helena, »ja sinä voit vapaasti kysyä mitä suinkin haluat».
»No niin, jos sinulla on tuollainen käsitys rakkaudesta», sanoi Hermione, »niin en voi ymmärtää miksi et jäänyt isäni luokse. Olisithan aivan hyvin voinut vastustaa Parista kohtaan tuntemaasi rakkautta, olisit voinut antaa minulle esimerkin uskollisuudesta. Minun täytyy tunnustaa olevani kerrassaan ymmällä, kun ajattelen kuinka suuri ero on menettelysi ja neuvojesi välillä.»
»Lapsi kulta», sanoi Helena, »eihän niillä kahdella seikalla ole mitään yhteistä!»
»Sitä minä juuri arvelinkin», sanoi Hermione.
»Ei tosiaankaan ole», sanoi Helena. »En ikipäivinä kehoittaisi sinua menettelemään samoin kuin minä. Se olisi hyödytöntä. Sinä et voisi tehdä niin. Ja vaikka voisitkin, ei sinulla olisi samoja syitä kuin minulla.»
»Myönnän sen, etten voisi elää sinun esimerkkisi mukaan», sanoi Hermione, »mutta sinun ei pitäisi minun mielestäni puhua siitä ikäänkuin se olisi jonkinlainen lahja, jota en ole perinyt. Me emme tule koskaan olemaan samaa mieltä siitä, millaiseen elintapaan on pyrittävä. Pelkään, etten voi kuvitella ainoaakaan kunnollista syytä, joka olisi oikeuttanut sinut karkaamaan Pariksen kanssa.»
»Ei minulla ollut aikomustakaan puolustella elämääni, Hermione — sinua tai ketään toistakaan vastaan. Mutta kysymyksesi sai minut ajattelemaan menettelyni syitä, olivatpa ne sitten oikeita tai vääriä. Salli minun neuvoa sinua, että et rupea puolustelemaan elämääsi jälkeenpäin. Silloin se jo puhuu itse puolestaan. Äläkä tuomitse toisten ihmisten entisiä tekoja — niitä on liian myöhäistä ruveta enää muuttamaan. Sinä näytät mielestäni vähän liian ankaralta arvostellessasi minun elämänvaiheitani. Panen vastalauseen sellaista vastaan, en siitä syystä, että on puhe minun elämänvaiheistani, vaan koska kukaan ihmisolento ei saa olla niin rohkea, että rupeaa lausumaan lopullista tuomiota toisista. Puhun niin paljon sinun elämästäsi siitä syystä, että se on vielä suurimmaksi osaksi tulevaisuuden peitossa. Entisistä teoistasi en taas koskaan aio lausua sanaakaan.»
»En tahtonut olla epäkohtelias», sanoi Hermione, »ja ymmärrän myöskin miksi olet erilainen kuin muut ihmiset. Olet niin kaunis, että tavalliset säännöt eivät näytä soveltuvan sinuun.»
»Eivät ne olekaan sopineet», sanoi Helena, »mutta niiden olisi pitänyt sopia, ja sitä minä toivoinkin. Siinä on koko pulma. En toivonut koskaan olevani erilainen kuin toiset, ja sittenkään en ole koskaan tuntenut eläväni samassa maailmassa heidän kanssaan. Etkö ymmärrä kuinka kohtalokkaisiin tilanteisiin näin jouduin? Kenelläkään ei ole oikeutta sulkea meitä syrjään mistään elämän osasta, ei edes kohtalon kolauksista, suruista ja kärsimyksistä. Aina on väitetty, että olin kaunis, mutta ainoa seuraus, jonka voin siitä huomata, oli se, ettei minua kohdeltu ihmisolentona. Koko elämäni on ollut ponnistusta sovittautua toisten ihmisten joukkoon ja päästä varmuuteen siitä, ettei minulta mennyt mitään hukkaan. Mieltäni pahoitti se, että minut asetettiin elämän jokapäiväisten sääntöjen ulkopuolelle. Jos lapsena tein pahaa, ei minua rangaistu. Kun kysyin miksi he eivät rangaisseet minua, olin minä heidän mielestään luonnottoman hyvä tai erittäin tunnollinen, mutta tosiasiassa minä kaipasin saada vastata teoistani. Nuorena ja kokemattomana tyttöhupakkona ei minun koskaan tarvinnut kärsiä erehdyksistäni. Avioliitossa toivoin edes löytäväni todellisuuden. Kuvittelin, että yhteiselämä miehen kanssa johtaisi siihen järkyttävään draamaan, jossa me toivoimme jokainen näyttelijän osia. Varmasti saisin minäkin kokea sitä, jos avioliitto päättyisi onnettomasti. Mutta silloin olinkin suojatumpi kuin koskaan ennen — suorastaan vapautettu kaikista elämän hankaluuksista. Väsyin kuulemaan lakkaamatta kohteliaisuuksia kauniista ulkomuodostani, sillä sellaisilla sanoilla ihmiset aina puijasivat minulta vastuunalaisuuden, jota eniten kaipasin. Ymmärsin mitä merkitsi väite, että kauneus on kirous. Ilman jyrkkiä särmiä on elämä vain tasaista ja tarkoituksetonta tottumusta. Antauduin Parikselle, koska rakastin häntä, mutta jossakin ajatuksieni pohjalla kyti toivo, että rakkautemme tosiaankin johtaisi siihen suureen murhenäytelmään, johon se näytti johtavan, ja että minä lopultakin saisin kärsiä ja tuntea. Mutta Troijassa viettämäni päivät olisivat voineet olla yhtä monta sekuntia unessa. Kukaan ei ottanut minua vakavalta kannalta. Ei kukaan, ei edes Priamos, moittinut minua siitä, että olin johtanut kaupungin perikatoon, eikä Hektorkaan, joka ei periaatteessa hyväksynyt Pariksen ja minun menettelyäni. Kun loppu tuli, odotin vihdoinkin saavani todella tuntea elämän kovuutta, sillä otaksuin Menelaoksen varmasti tappavan minut. Isäsi ei saa koskaan tietää mitä mielessäni liikkui, kun näin vihan ilmeen haipuvan hänen kasvoiltaan, joille sen sijaan levisi entinen suojeleva ilme. Hän ei ole antanut minulle kokonaan anteeksi, mutta minun ei lasketa kuuluvan samaan maailmaan kuin muut ihmiset — olen jonkinlainen harhakuva. Kun hän ajattelee Parista ja minua enkä minä ole saapuvilla, luulen hänen varmasti tuntevan murhanhalua, mutta jos minä olen läsnä hänen muistaessaan suhdettani Parikseen, on hän — niin sanoakseni — vain kiusaantunut asiasta. Hermione, se syy, jonka vuoksi minulla on sellainen elämänhalu ja jonka vuoksi toivoisin sinun rakastavan elämää nuoruudessasi, on se, etten ole koskaan elänyt. Mutta tavoitellessani todellisuutta olen oppinut pyrkimään ankaraan rehellisyyteen itseäni kohtaan ja ilmaisemaan kaiken itseäni koskevan täysin avomielisesti muille ihmisille; se on ainoa toivoni. Kun sinä halusit pelastaa maineeni sanomalla, että en ollut käynytkään Troijassa, vaan että olin koko ajan viettänyt Egyptissä, teit minulle huonon palveluksen, kuten kai itsekin huomaat. Meille kaikille muuttuu epärehellisyys erottavaksi verhoksi elämämme ja sielujemme välillä, mutta minulle se olisi erikoisen vaarallista. Minä olen mahdollisimman kaukana niistä, joita sanotaan kunniallisiksi ja joiden kunniallisuus merkitsee vain sitä, että he pelkäävät elämää.»