»Niin pidän», sanoi Hermione.
II
»Niin minäkin», sanoi Menelaos. »Kuulin sisään tullessani nuo viimeiset sanasi. Suoraan sanoen, pysähdyin kynnykselle, jotta en keskeyttäisi sinua. Mitä merkillistä roskaa sinä puhut lapselle, Helena?»
»Tosiasioita minä puhun, enkä roskaa», sanoi Helena »Minä en luonut maailmaa.»
»Kun hiljattain puhuit elämänrakkaudesta», sanoi Menelaos, »oli siinä aika paljon sellaista, mitä en jaksanut käsittää. Mutta nyt alan vähän ymmärtää. Sinun mielestäsi on uskollisuuteni sinua kohtaan epämiehekästä ja ilmaisee heikkoutta. Ihailet Akhilleuksen ja hänen erinomaisen poikansa kaltaisia miehiä! Salli minun sanoa, rakas vaimoni, että jos olisin rakastanut sinua samalla tavoin kuin he rakastavat naisia, et olisi nyt täällä. Tuona yönä Troijassa olisin katkaissut kaulasi!»
»Kas niin, Hermione, enkö sanonut sitä sinulle?» virkkoi Helena. »Alat nyt ymmärtää minua, Menelaos, ja aikaa myöten rupean minäkin paremmin ymmärtämään sinua. Et säästänyt rakastamaasi naista, vaan säästit minut taide-esineenä!»
»En tiedä miksi säästin sinut, mutta mikä siihen lieneekin ollut syynä, et ansainnut sitä ystävällisyyttä etkä anna sille arvoa. Niin pian kuin käännän selkäni, alat juonitella ja suunnitella omien aikeittesi toteuttamista. En voi luottaa sinuun. Emmekö sopineet, että Pyrrhos kutsuttaisiin tänne, jotta Hermione voisi itse vapaasti valita? Ja juuri sillä hetkellä, jolloin tiedät minun olevan huolien painamana, viet lapsen syrjään ja koetat järjestää asiat valmiiksi ilman minua. Onneksi hän ei, kuten uskon, salli sellaisten suostuttelujen vaikuttaa mieleensä, joita kuulin. Kovin houkuttelevan tulevaisuudenkuvan sinä esititkin aviomiehestä, joka voisi millä hetkellä tahansa mennä naimisiin useamman naisen kanssa. Hermione, tyttäreni, usko minua kun sanon, että äidilläsi on aina valmiina neuvoja mielenkiihokkeitten, mutta ei turvallisuuden varalle.»
»Ymmärsit minut tapasi mukaan väärin», sanoi Helena. »Se mitä kuulit ei ollut ehdottomasti tarkoitettu Pyrrhoksen eduksi, enkä minä koettanut puhua tuon nuoren miehen puolesta sinun selkäsi takana. Kaikki, mitä sanoin, voidaan tosin selittää hänen hyväkseen, vaikka jos olisit tullut aikaisemmin, olisit nyt täysin varma, että Hermione tulkitsee joka seikan hänen vahingokseen. Minä vain koetin kertoa tyttärelleni muutamia sellaisia asioita, joita hänen pitäisi tietää elämästä — asioita, joita hän luultavasti ei tule kuulemaan sinulta. Koetan edelleenkin jakaa hänelle omia vähäisiä tietojani, oletpa sinä läsnä tai et. Sinä olisit tietysti ollut tervetullut seuraamme, vaikka epäilenkin olisiko meidän keskustelunaiheemme herättänyt mielenkiintoasi. Kun olen monta kertaa puhunut hyvin samalla tavoin sinulle, et ole koskaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota. En tiedä varmasti onko Hermionekaan hyötynyt sanoistani sen enempää.»
»Jos voin päätellä sanaisi sisällön siitä lopusta, jonka kuulin», sanoi Menelaos, »et puhunut hänelle mitään sellaista, mistä hän voisi hyötyä. Ajatuksenjuoksu oli siinä samanlainen kuin tavallisestikin, nimittäin että toivoit hänen tulevan onnellisemmaksi kuin itse olet ollut. Ja koska kuvauksesi siitä millainen aviomiehen tulee olla eivät vastaa mitään minun tunnettua muotokuvaani, otaksun sinun selittäneen oikein perin pohjin, että et ole ollut onnellinen — et niin onnellinen kuin olisit ollut Akhilleuksen tai Pyrrhoksen kanssa. Onko se sopiva tapa puhella miehestään tyttärensä kanssa? — kysyn sinulta, Helena — jos sinulla on vähääkään kohtuullisuuden tuntoa — onko se säädyllistä ja oikeudenmukaista?»
»Rakas Menelaos», sanoi Helena, »Hermione tietää erittäin hyvin, että sinä ja minä emme ole olleet onnellisia yhdessä. Eihän tarvitse muuta kuin selittää vain mistä syystä emme ole olleet. Osoittaisinko sinun mielestäsi hyvää aistia, jos valehtelisin meidän olleen onnellisia, vaikka poistuin luotasi niin moneksi vuodeksi ja vaikka minut tuotiin väkipakolla takaisin? Olisiko ollut järkevää otaksua, että Hermione, joka on perinyt sinun terävän älysi, olisi epäillyt meidän välillämme sattuneen vain jonkinlaista pikku erimielisyyttä? Minun mielestäni pitäisi sinunkin, Menelaos, edes toisinaan nähdä elämä sellaisena kuin se todella on.»