»No, Eteoneus sai hänet käsiinsä ja lainasi hänelle joitakin minun aseitani, ja Orestes lähti hyvän aikaa sitten auttamaan isäänsä, jos se osoittautuu tarpeelliseksi.»
»Voi, miksi sinä et mennyt itse Agamemnonin luokse?» huudahti Hermione. »Sinusta olisi voinut olla enemmän hyötyä kuin Oresteesta. Sinulla on kokemusta, ja hän on vain —»
»Jos Orestes on mielestäsi kelvollinen aviomieheksi», sanoi Helena, »ei hän ole 'vain' — hän on oikea mies. Hänen velvollisuutensa oli mennä isänsä luokse. Hän on nyt siellä, missä pitääkin.»
»Minun täytyy sanoa, että tuo on luullakseni oikeaa puhetta», sanoi Menelaos, »vaikka aioin ensin lähteä itsekin mukaan. Mutta sitten lähetin sanansaattajan ottamaan selvää tarvitseeko Agamemnon minua. Jos hän tarvitsee, niin lähden. Sillä välin on meillä mielestäni sopiva tilaisuus päästä selville, mihin Orestes kelpaa. Hänen käytöksensä nyt tulee todistamaan paljon enemmän kuin millaiset keskustelut tahansa äitisi ja minun kesken… Mutta ensimmäinen vaistomainen ajatukseni oli kyllä lähteä itse, ja kysymyksesi panee minut uudelleen aprikoimaan, että se olisi kenties sittenkin ollut oikein. Minua ei miellytä se ajatus, että käytän veljeni vaaranalaista tilaa kokeillakseni mihin hänen poikansa kelpaa. Jos olisin totellut ensimmäistä mielijohdettani, olisin nyt siellä. Äitisi neuvoi minua olemaan menemättä.»
»Niin neuvoin», sanoi Helena, »mutta sinun ei olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani. Joka tapauksessa muuttui käsitykseni sinusta epäedullisemmaksi, kun otit sen huomioon. Akhilleus ei olisi ollut niin varovainen, ja siitä olen varma, ettei Pyrrhoskaan olisi. Neuvoin sinua oman turvallisuutesi vuoksi — puhuin sinulle, että mahdollisesti voisit joutua vaaraan tai naurunalaiseksi — mutta mitä se merkitsee miehelle, joka rakastaa veljeään ja jolla on elämän pontta sisimmässään? Sanoin, että näyttäisit hullunkuriselta marssiessasi paikalle joukkoinesi, jos Agamemnon ja Klytaimnestra olisivat sopineet välinsä. Toisenlaisen miehen mieleen olisi minun todisteluni vain johtanut ajatuksen, kuinka tervetullut hän olisi joukkoineen, jos epäsopua yhä jatkuisi. Ei, Menelaos, sinulla on omat hyvät puolesi, mutta et osaa näytellä voimakasta miestä, ja kaikki mitä sanot tai teet vahvistaa niiden väitteitten todenmukaisuutta, joita olen koettanut saada Hermionen uskomaan. Sinä olet joutunut kaksi kertaa ratkaisevaan tilanteeseen — ensi kerran silloin, kun minä karkasin Pariksen kanssa, toisen kerran silloin, kun kuulit veljesi joutuvan kotiin palatessaan suureen vaaraan. Sinä et kestänyt miehenä kummassakaan. Panit liikkeelle kaikki ystäväsi ja naapurisi, joiden piti auttaa sinua Troijassa, ja nyt turvaudut Oresteeseen. Ensimmäisessä tapauksessa sinulla oli jonkinlaisia seikkoja puolellasi, mutta en ymmärrä kuinka nyt voit antaa itsellesi anteeksi. Veljesi voi olla hengenvaarassa, ja samalla hetkellä sinä olet täydessä turvassa kotonasi ja piileskelet oven takana kuunnellaksesi mitä vaimosi puhelee tyttärellesi. Sattumalta neuvoo vaimosi lasta menemään naimisiin todellisen miehen kanssa, jos se suinkin on mahdollista. Sinä raivostut niin läpinäkyvästä petoksesta ja uhkaat lukita vaimosi telkien taakse, jos suinkin todellinen mies tulee kotiisi. Tällaisessa valossa olet juuri nyt esiintynyt Hermionen nähden. Olet nyt itse todistanut paljon selvemmin kuin minä olisin koskaan voinut todistaa, miksi elämäni ei ole ollut sellaista, jonka hänkin hyväksyy. Sydämessäni säälin sinua, Menelaos. Katselen sinua ja ajattelen sitä miestä, jota olen kerran rakastanut, sitä luonnetta, jollaista sinä et halunnut itsessäsi kehittää. Ei yksikään nainen voisi olla sinulle niin uskoton kuin sinä olet ollut omille mahdollisuuksillesi. Sen sijaan että olisit ollut suuri, olet viettänyt päiväsi toistelemalla mielessäsi, että olet suuri, ja vaatimalla vaatien sitä kunnioitusta, joka sinun olisi pitänyt itse ansaita. Olet ajanut takaa varjoa. Sinun olisi pitänyt lähteä häpeissäsi pois tuolta ovelta kuullessasi mitä minä puhelin Hermionen kanssa. Jos sinussa olisi ollut kylliksi miestä tappaaksesi minut tuona yönä Troijassa, en myöskään olisi koskaan karannut Pariksen kanssa. Siinä on lyhyesti selitettynä koko minun elämäni ja sinun elämäsi. Jollet kerran tavoitellut kostoa, niin ei sinulla ollut oikeutta sekoittaa juttuun niin monta ihmistä ja hävittää Troijaa. Olisit voinut antaa minulle anteeksi vähemmälläkin melulla. Kun puhun voimakkaista miehistä, en tarkoita yksinomaan ruumiillista voimaa. Olisit voinut olla hyvin voimakas minun karatessani kohottamatta edes sormeasikaan — jos sinulla nimittäin olisi ollut kykyä käyttää hengen lahjoja ja jos sinulla olisi ollut voimakas luonne. Voin kuvitella kuinka määrätynlaatuinen mies olisi sinun asemassasi rohkeasti selittänyt lahjoneensa Pariksen vapauttamaan hänet kiusallisesta vaimosta — että hänen oli pitänyt suorittaa melkoinen summa — että hän oli itse poistunut tahallaan helpottaakseen asiaa — että talousesineitä ei ollut varastettu, vaan että ne oli annettu kaupanpäällisiksi. Tuon laatuinen rohkea väite olisi tuhonnut Pariksen ja — tunnustan sen suoraan — se olisi tehnyt lopun minusta. Mutta siinä tapauksessa sinun olisi ollut pakko luopua minusta ikipäiviksi. Ja sitä sinä et voinut, vai kuinka, Menelaos? Halusit häväistä minut poltinmerkillä yhteiskunnan hylkiöksi ja samalla saada minut takaisin vaimoksesi. Säälin sinua. Nyt on liian myöhäistä näytellä karskia sankaria. Tulet muistamaan vain, kuinka heikko olit, ja koetat tyynnytellä sen muiston katkeruutta nalkuttelemalla minulle, kuuntelemalla salaa ovilla ja vastustamalla parhaita suunnitelmiani Hermionen onneksi. Rakastitpa nyt sitten Akhilleusta tai et, niin etkö voisi olla rehellinen hänen suhteensa ja tunnustaa kuinka erilaiset te olitte? Etkö voi ymmärtää, että hän ei millään tavoin puolustanut omia etujaan Troijassa, ennenkuin sinä ja Agamemnon aloitte haastaa riitaa hänen kanssaan? Kuinka selväpiirteinen hänen luonteensa onkaan! Ei ole ihmeellistä, että minä ihailen häntä, mutta se on kauheaa, että sinä et ihaile.»
»Oletko siis sitä mieltä, että minun pitäisi lähteä Agamemnonin luokse?» sanoi Menelaos.
»Minähän neuvoin sinua olemaan menemättä», sanoi Helena.
»Miksi?»
»Muistathan sen erittäin hyvin — on vaarallista lähteä sinne, ja sekin on mahdollista, että joudut naurunalaiseksi.»
»Otaksut siis, että Akhilleus tai joku hänen kaltaisensa mies lähtisi, vaikka häntä koetettaisiin estellä?»