»Menelaos», aloitti perämies, »me olemme seuranneet sinua niin kauan, että varmasti tiedät meidän olevan uskollisia, mutta nyt olemme tulleet kysymään oletko menettänyt järkesi. Nautitko itse kärsimisestä vai haluatko nähdä meidän kärsivän? Pidät meitä tällä saarella näkemässä nälkää, vaikka ruokaa on Egyptissä vain yhden päivän soutumatkan päässä, jos nimittäin olemme voimissamme. Jos vielä vietämme täällä muutamia tunteja, olemme liian heikkoja työntämään venettä vesillekään. Sanot odottavasi sopivaa tuulta. Mutta jos nyt sellainen viriäisi, ei meillä ole ruokavaroja tarpeeksi Spartaan asti. Emme voi kalastaa matkalla.»
»Annan teille sopimattoman puhetapanne anteeksi nälkänne vuoksi», sanoi Menelaos, »mutta kuten ylimalkaan tällaisissa tilanteissa käy, tulee neuvonne liian myöhään ja on sen vuoksi tarpeeton. Olin jo päättänyt palata Egyptiin ruokavaroja hankkimaan, ja me lähdemme heti paikalla. Pankaa alus kuntoon… Sanoinko nyt aikeeni selvästi? Työntäkää vene vesille… Kas vain, teillä on vielä jotakin sanottavaa?»
»Niin, Menelaos», vastasi perämies. »Kun saavumme Egyptiin, täytyy meidän uhrata kunnollisesti jumalille, jotta voimme turvallisesti palata kotiin. Me olisimme tahtoneet uhrata Troijassa tovereittemme kanssa, mutta sinä käskit meidän lähteä matkalle. Kun nyt olemme kärsineet sinun kanssasi rangaistuksesi, emme enää tahdo totella tässä asiassa sinua, vaan jumalia. Ilmeisestikin tulee kohtaloksemme, ettei kukaan meistä enää saa nähdä ystäviään, jollemme uhraa hekatombeja kuolemattomille, joitten vallassa ovat taivaat ja meren väylät. Epäilemättä olisimme joutuneet jo aikaisemmin perikatoon, jollei mukanamme olisi ollut emäntämme, sinun vaimosi, joka on lepyttänyt jumalien vihan. Meidän silmissämme hän on itsekin kuolematon ja kohtelee kunnioittavasti ja huomaavasti noita taivaisia, joilla on vallassaan elämä ja kuolema.»
»Kenties on paikallaan uhrata enemmän tällä kerralla», sanoi Menelaos. »Olin ajatellut sitäkin, mutta täällä ei ole mitään arvokasta uhrattavaa. Egyptissä voimme, niinkuin tekin mainitsitte, hankkia runsaasti uhriainesta, ja olin jo päättänyt tehdä niin ensimmäisessä sopivassa tilassa. Nyt saatte työntää veneen vesille — jollei teillä nimittäin ole vielä muuta sanomista.»
Miehet riensivät tovereittensa luokse, ja Menelaos kääntyi Helenaan päin.
»Toivottavasti et odotuta itseäsi. Tämä juttelu on jonkin verran viivästyttänyt suunnitelmiani.»
Thonis antoi heille ruokavaroja veneeseen ja karjaa uhrattavaksi sekä maljoittain tummaa viiniä. Kaikkien nähden heilautteli Menelaos jonkin verran ärtyneen näköisenä säälimätöntä veistä muutamia kertoja uhrien kurkkujen poikki, ja ne kaatuivat huohottaen maahan. Sitten hän kaatoi viinin maljoista pikareihin ja valoi sen maahan rukoillen läpitunkevana äänellä jumalia.
»Oi Zeus, sinä loistavin ja suurin! Oi Athene, viisas ja peloittava! Oi te kaikki kuolemattomat olennot! Tehkää nyt työnne päivänselvästi, jotta ihmiset näkisivät oikeuden täyttyvän. Rangaiskaa rikolliset ja palkitkaa hyvä. Antakaa niiden meistä, jotka ovat rikkoneet teitä vastaan, nääntyä nälkään meren karilla tai hukkua aaltoihin. Mutta viekää ne meistä, jotka ovat puhtain sydämin täyttäneet tahtonne, nopeasti oman kansamme keskuuteen!»
Ja tuuli puhalsi heidät kaikki terveinä ja turvallisesti Spartaan.