Kun oluthaarikka ja viinipullo rupesivat tyhjenemään, alkoi kattilanpaikkaajan pää nyökkäillä ja hän kuorsasi rauhallisesti penkillä.
Vieras hymyili ja aukaisi Slyn laukun. Sieltä hän otti vangitsemismääräyksen ja sitä lukiessaan hän hymyili vieläkin tyytyväisemmin. Paperin luettuaan hän sujautti sen taskuunsa. Sitten hän nousi ja hiipi hiljaa ulos.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin isäntä tuli huoneeseen. Hän säpsähti nähdessään, että punapukuinen mies oli poissa ja että hän oli jättänyt likaisen ja repaleisen kattilanpaikkaajan yksin sinne, ja alkoi käydä saatavastaan levottomaksi. Hän astui lattian poikki penkin luo ja tarttui Slytä kauluksesta.
"Herää!" hän sanoi ja ravisteli raukeaa kattilanpaikkaajaa.
"Ei enää, hyvä mies, ei enempää", sanoi puoleksi havahtunut kattilanpaikkaaja. "Olenhan jo kylliksi juonut sinun kustannuksellasi."
"Kyllä minä siitä huolehdin, ettei se ole tapahtunut minun kustannuksellani!" sanoi isäntä. "Herää siitä, senkin votkale ja maksa lasku."
"Sinäkö olet laskun maksanut?" sanoi Sly, joka yhä uskoi puhuttelevansa punapukuista vierasta. "Hyvin tehty, mutta usko pois, en unohda sitä, kun tulee palkkion jaon aika."
"Minä viis sinun palkkioistasi!" huusi isäntä. "Maksa minulle vain, mikä minulle kuuluu, niin olen tyytyväinen", ja näin sanoessaan hän ravisteli kattilanpaikkaajaa niin rajusti, että tämä kokonaan heräsi.
"Häh? Mitä? Miten? Missä?" sanoi kattilanpaikkaaja hämillään. "Missä on toverini, pulska maalaisisäntä, joka lupasi viedä minut matkani määrään, maksaa tämän päivän kulungit?"
Sitten kattilanpaikkaajan katse osui avattuun laukkuun. Hän otti sen käteensä ja katsoi siihen. Nyt hän alkoi mylviä kuin rengastettu härkä.