"Auttakaa, auttakaa!" hän kiljui. "Olen hukassa! Olen mennyttä miestä! Minut on ryöstetty, rosvottu, petetty! Missä on vangitsemismääräys, kuninkaallinen vangitsemismääräys? Se on pois ja varastettu."
"Vangitsemismääräys!" huudahti majatalonpitäjä. "Kukapa sinunlaisellesi tollikalle vangitsemismääräystä uskoisi? Ja ketä se koski?"
"Tuhat tulimmaista, isäntä hyvä, minulla oli ihan varmasti vangitsemismääräys, Nottinghamin sheriffin itsensä antama ja kuninkaan nimissä kirjoitettu, ja siitä olisi koitunut minulle hyötyä — piti vangita julkea rosvo, jota kuuluu nimitettävän Robin Hoodiksi."
"Robin Hood!" huudahti isäntä. "Asiahan käy yhä sotkuisemmaksi. Juuri Robin Hoodin kanssahan sinä tulit tänne ja joit olutta. Robin se oli, punaisiin pukeutuneena, vaikka hän tavallisesti käyttää vihreää."
Tämän kuullessaan kattilanpaikkaaja töllisteli suu ja silmät ammollaan, ja sulasta ihmetyksestä ja hämmästyksestä hänen melunpitonsa äkkiä taukosi. Vihdoin hän sai läähättäen sanotuksi: "Tuoko Robin Hood! Minulle sanottiin, että hän on julman ja villin näköinen, oikea hurja metsärosvo. Mutta tämä mieshän näytti arvokkaalta maalaisisännältä."
"Robin esiintyy hyvin monenmuotoisena", vastasi majatalon isäntä, "mutta hän se oli yhtä varmasti kuin sinä olet juonut ison haarikallisen parasta oluttani ja pullollisen parasta Kanarian-viiniäni."
"Mutta hän lupasi maksaa pidot!" huusi Sly. "Hän pyysi minut tänne juomaan kanssaan."
"Siitä minä en tiedä mitään", sanoi isäntä kuivasti. "Tiedän vain, että juomani ovat kuluneet ja sinä maksat laskun."
"Paljonko?" kysyi kattilanpaikkaaja allapäin.
"Kymmenen shillinkiä", oli vastaus.