"Ei ole sattunut ostajaa", sanoi Robin haukotellen ja ojennellen käsivarsiaan, "vaikka olisin halukas myymään ne aika halvalla. Mutta ei näy olevan ihmisillä rahoja."
"Totta on", sanoi sheriffi, "ajat ovat ahtaat ja raha kireällä. Mutta mieluummin tarjoan itse kuin näen sinun olevan ilman ostajia."
"Paljonko antaisitte?" kysyi Robin.
Sheriffi mainitsi rahasumman, joka oli noin kymmenesosa Robinin kuvaileman maatilan arvosta, ja Robin suostui siihen empimättä. He löivät kättä kaupan vahvistukseksi, ja sheriffi oli kovin mielissään ajatellessaan, miten näppärästi hän oli tuon tuhlarin ryöstänyt.
"Vielä ei ole kovin myöhä", sanoi Robin. "Mitä arvelette tunnin ratsastuksesta eläimiä ja maita katsomaan?"
"Kernaasti minun puolestani", sanoi sheriffi. "Otanpa rahatkin mukaani ja maksan perillä ja samalla otan maan heti haltuuni."
"Hyvä", sanoi Robin. "Ei kauppa miettimällä parane. Ja voin vannoa, että olen yhtä oikeutettu luovuttamaan ne teille kuin isäni oli ne minulle luovuttamaan." Sitten häntä nauratti, kun sheriffi kiirehti noutamaan rahoja ja toimittamaan ratsua.
Kohta he olivat matkalla, Robin ratsastaen teurastajalta ostamallaan tammalla ja sheriffi omalla ratsullaan. Robin lähti Sherwoodin metsän liepeillä kulkevalle tielle, ja pian he olivat kaukaisilla metsämailla.
"Olisin toivonut, että maatilasi olisi sijainnut toisella suunnalla", sanoi sheriffi levottomana. "En pidä tästä metsästä. Varjelkoon meitä Jumala, teurastajamestari, ettemme joutuisi sen pääroiston Robin Hoodin kynsiin."
"Mitäs tyhjää", sanoi teurastaja. "Minä viis' veisaan Robin Hoodista ja hänen hommistaan. Ratsastetaan vain eteenpäin. Eläimet saattavat ilmestyä näkyviimme minä silmänräpäyksenä hyvänsä."