Mutta sotilasvartiostolla oli muuta puuhaa kuin Robin Hoodin vangitseminen: he näet taistelivat oman henkensä puolesta. Sillä samassa hetkessä, jona nuo kaikuvat torven toitotukset kajahtivat väkijoukon yli, viskasi monikymmenlukuinen miesjoukko, joka oli näyttänyt vain tavallisilta talonpojilta, viittansa syrjään ja paljasti Robin Hoodin miesten Lincolnin-vihreän värin ja ryntäsi esiin miekka ja kilpi kädessä.
"Hood! Hood!" kiljui heitä johtava jättimäinen mies, kun he hyökkäsivät normannilaisvartion kimppuun. "Hood tulee avuksi!" ja vihreäpukuiset miehet seurasivat Pikku Johnia huutaen hänen mukanaan. "Hood tulee avuksi! Eläköön Robin Hood! Alas normannilaiset tyrannit."
Samassa puhkesi kauhea meteli ja sekamelska. Väkijoukon rauhallinen osa pakeni joka suunnalle päästäkseen pois taistelupaikalta, naiset kirkuivat, miehet huusivat, miekat kalskahtivat kilpiin, ja joka puolelta ahdistetulla vartiostolla oli täysi työ puolustaessaan itseään eikä vartiosto voinut kiinnittää huomiotaan lavalla olevaan valepukuiseen pyhiinvaeltajaan. Hirsipuun juurella Robin Hoodilla oli yhtä ankara työ kuin muillakin sinä päivänä. Hän sieppasi terävän puukon ja katkoi sillä nuorat, joilla Hal, Hob ja Dickon oli sidottu ja huusi: "Seuratkaa minua!" hypäten samassa lavalta maahan. Veljekset juoksivat päällikkönsä perässä ilosta huutaen, ja heidät ympäröi tuossa tuokiossa joukko ystäviä.
"Vetäytykää yhteen!" huusi Robin Hood, ja rosvot kokoontuivat tiheäksi ryhmäksi vapautettujen toveriensa ympärille.
"Eteenpäin, portille!" oli seuraava käsky, ja tasaisesti ja järkähtämättä metsien miehet etenivät torin poikki. Kahdesti sheriffin miehet hyökkäsivät heidän kimppuunsa, ja kahdesti metsäsissit terävillä nuolilla ja voimakkailla miekaniskuilla ajoivat sotilasjoukkueen pakosalle. Saavuttiin kohta portille, joka oli sepposen selällään, sillä Pikku John oli antanut Muchille ja Will Stutelylle sekä kymmenkunnalle miehelle tehtäväksi porttivartioston nujertamisen heti, kun kadulta alkoi kuulua meteliä. Käsky oli täytetty ja vartijat oli jo riisuttu aseista ja sidottu, kun henkipatot riemusaattueena saapuivat portille. He kokoontuivat portin ulkopuolella olevalle aukealle kentälle, ja sitten Pikku John paiskasi portit kiinni ja lukitsi ne ja marssi matkoihinsa avain mukanaan, niin ettei heitä voitu ajaa takaa. Metsän reunassa he tapasivat vanhan, köyhän leskivaimon, joka toivon ja pelon vaiheilla oli odottanut, että Robin täyttäisi lupauksensa ja pelastaisi hänen poikansa. Ja kun hän näki Halin ja Hobin ja Dickonin terveinä ja vahingoittumattomina ystäviensä parissa, hän taas itki, mutta tällä erää ilosta ja riemusta ja siunasi siunaamasta päästyään Robin Hoodia.
XIX luku
ROBIN HOOD TAPAA MARIAN NEIDON SHERWOODIN METSÄSSÄ
Hän hovipojaksi pukeutui
Niin synkkänä mieleltään,
Näin taivaltaa ja metsähän saa
Robin Hoodia etsimään.
Mut on valhepuvussa Robin myös
Ja tuntea mahdoton.
Siks' miekat vain käy vastakkain,
Mut iskut ne oivat on.
Sherwoodin metsässä miehiään johtaessaan ja pelotonta henkipaton elämää eläessään Robin usein muisteli erästä ystäväänsä, joka oli jäänyt kotiseudulle. Se oli Marian Neito, Robinin kotitalon naapuristossa olevan suuren talon isännän kaunis tytär. Robin Hood ja Marian Neito olivat olleet hyviä ystäviä lapsuudesta asti. He olivat yhdessä leikkineet, etsineet linnun pesiä, onkineet purosta, kiivenneet puihin, juosseet kilpaa nurmen yli, ja kun Robin Hoodin oli pakko lähteä maailmalle, hän tunsi sydämensä murheelliseksi Marianista erottuaan.