Kun Robin kuuli, että vieras oli matkalla Sherwoodin sydämeen, kävi hänen epäilyksensä järkähtämättömäksi. Hänestä tuntui että juuri tuollaisen rohkean, solakan nuoren miehen sheriffi nähtävästi oli lähettänyt vakoilemaan, ja hän päätti käännyttää nuorukaisen takaisin. "En väisty", sanoi Robin, "vaadin sinua palaamaan takaisin. Ajattele omaa parastasi ja heitä metsäaukiot rauhaan, tai on minunkin pakko tarttua aseisiin."
"Tartu jos tahdot!" huusi toinen, "mutta takaisin en palaa."
"Säiläni näkeminen kyllä pelottaa tuollaisen lapsen", ajatteli Robin ja hän paljasti miekkansa ja ryntäsi nuorta miestä kohti ikäänkuin käydäkseen rajusti kimppuun. Mutta hänen hämmästyksekseen hyökkäys torjuttiin taitavasti, ja solakka nuorukainen asettui miekkoineen, kilpineen vastustamaan häntä yhtä rohkeasti kuin kuka peloton mies tahansa.
Heidän miekkansa helähtivät kun terävät terät kirahtivat yhteen, mutta Robin ei käyttänyt koko voimaansa eikä parasta taitoaan tällaista nuorta miestä vastaan taistellessaan, jonka vuoksi taistelua kesti paljon kauemmin kuin olisi ollut välttämätöntä. Eikä nuori mies suinkaan ollut taitamaton miekan mittelyssä, sillä kun Robin hetkisen oli varomaton, hän sai vähäisen haavan kasvoihinsa. Henkipatto ihastui ikihyväksi tähän urheaan, nuoreen vastustajaan ja koetti saada ottelun päättymään sovintoon:
"Jo lakkaa nyt", sanoi Robin Hood,
"Käy joukkoon kumppanien,
Kera kulkea saat sinä metsät ja maat
Satakielistä kuunnellen."
"Mitä!" parahti nuorukainen. "Robin Hood! Oletko toden totta Robin
Hood? Ja voi, Robin, minä olen haavoittanut sinua! En tuntenut sinua,
Robin."
Henkipatto hämmästyi ja kummasteli edessään olevaa olentoa.
"Ja kuka sinä olet?" hän kysyi. "Ja miksi välität minun haavoittumisestani?"
"Tulin tänne tavatakseni sinut, Robin!" huudahti nuorukainen, "mutta enpä olisi uskonut näkeväni sinua tuon näköisenä. Etkö sinä, Robin, tunne minua?"
Kauniit, punehtuneet kasvot saattoivat Robinin hetkeksi aikaa vieläkin hämmästyneemmäksi. Sitten tuttu muistikuva palasi hänen mieleensä.