Nuoren jousimiehen taituruus oli saanut ne kaksi miestä, jotka vartioivat toista vankia, sellaisen pelon valtaan, että he juoksivat tiehensä, jotta ei neljäs nuoli sattuisi jompaankumpaan heistä. Heidän pakonsa sai pari kolme metsänvartijaa liikkeelle, ja pakokauhu valtasi koko joukon. He livistivät tiehensä yli kentän, sillä he pelkäsivät olla tämän verrattoman jousimiehen näkyvissä, tämän nuolet kun kaatoivat heitä maahan, yhdenkään heistä kykenemättä nuolellaan saavuttamaan Robinia.
"He pakenevat! He pakenevat!" huudahti puunhakkaaja Will ihastuneena juosten esiin pensaan takaa, josta oli seurannut tapahtumien kulkua. "Mutta totta toisen kerran, Robin Hood, sinähän osaat jännittää mainiosti pitkänjousen. Nyt menen auttamaan vankeja."
Will juoksi kiireimmän kaupalla miesten luo ja katkaisi heidän siteensä leveällä puukollaan.
Molemmat miehet olivat pelkkää iloa ja kiitollisuutta. He kiittelivät ja siunasivat Robin Hoodia kiittämästä päästyään, sillä he tiesivät varsin hyvin, että Nottinghamiin saavuttua heidät olisi tuota pikaa hirtetty.
"Ihme ja kumma, etteivät metsänvartijat surmanneet teitä heti kiinni jouduttuanne", sanoi Will Stutely, "kun näkivät teidän olevan 'sudenpäitä' ja joka miehen tapettavia."
"Sheriffi on käskenyt tuomaan luokseen jokaisen vangin, jonka he mahdollisesti saavat siepatuksi", sanoi nuorempi henkipatto, leveä, roteva nuori mies, jolla oli verevät kasvot ja kirkkaat silmät, "ja niin totta kuin nimeni on Much ja isäni on mylläri, luulin saavani katsella Nottinghamin toria hirttosilmukasta. Mutta tällä kertaa ei niin käy ja siitä saamme kiittää tätä maailman ensimmäistä jousimiestä", ja hän tervehti Robinia vielä kerran.
"Entä nyt!" huudahti toinen henkipatto. "Meidän täytyy piiloutua, ja aika vikkelään päälle päätteeksi. Nämä metsänvartijat nostavat viipymättä koko lähiseudun väestön meitä vastaan."
"Se on totta!" huusi Will Stutely. "Tule, Robin Hood, sinun on lähdettävä meidän mukanamme sinunkin, muuten saat maksaa päälläsi tämän päivän työsi, jos sheriffin miehet saavat sinut käsiinsä."
Robin Hood nyökkäsi. Hän tiesi puunhakkaajan puhuvan totta, ja he lähtivät vitkastelematta metsän sydämeen. Matkalla he kulkivat ison tammen ohi, jossa vanha Stutely heitä odotti. Kuultuaan, mitä oli tapahtunut, hän pudisti päätään. "Näillä seuduin ei meidän enää ole hyvä olla. Jokainen mies, joka hiukankin on ollut osallisena tähän nousuun sortajia vastaan, menettää henkensä. Minä lähden tyttäreni taloon metsän tuolle puolen ja piiloudun sinne. Entä sinä, Will, mitä aiot tehdä?"
"Vapaa metsäelämä miellyttää minua enemmän, isä", huusi Will. "Tästä päivästä alkaen on Robin Hood henkipatto, ja minä seuraan häntä."