Robin seisoi syrjässä nojautuen isoon jouseensa. Henkipatto! Tämä sana pani hänen sydämensä vapisemaan. Ja kuitenkin se oli, sen täytyi olla totta. Hänet julistettaisiin henkipatoksi, koska oli auttanut vangittuja ja vastustanut julmia metsänvartijoita. Sitten hänen rohkeutensa heräsi ja hän katseli ympärilleen ja näki ihanan, vihreän metsän, auringonpaisteessa väikkyvät, tuulessa huojuvat isot puuryhmät ja ajatteli uljasta, vapaata metsäelämää. "Tuhat kertaa parempi olla henkipatto ja saada luottaa omiin käsiinsä kuin tulla raahatuksi Nottinghamiin ja suljetuksi sheriffin vankityrmään", ja hänen sydämensä keveni ja intomielin hän suuntasi katseensa edessään olevaan uuteen elämään.
Henkipatot johtivat häntä ja Will Stutelyä edelleen eteenpäin Much Myllärinpojan toimiessa oppaana. Kaksi tuntia he astuivat ripeästi metsän läpi, ja vaikk'ei missään ollut havaittavissa minkäänlaista polun merkkiä, harppoi Much aukioiden ja pensaikkojen läpi aivan kuin valtatietä seuraten.
Lopulta hän pysähtyi valtavan tammen vieressä olevalle pienelle aukeamalle ja puhalsi hiljaa torveen, joka riippui hänen vyöstään. Heti kajahti vastatoitotus, ja taas hän jatkoi matkaansa. Kolmesataa yardia kuljettuaan seurue saapui aukiolle, joka oli tehty raivaamalla kallioseinämän juurella tiheässä kasvavaa piikkipaatsama- ja pähkinäpensaikkoa. Siellä heille heti huikattiin, mutta kun huikkaaja tunsi Muchin äänen, astui hän esiin seurassaan puoli tusinaa rotevaa miestä, jokaisella jousi kädessä ja nuoli jänteessä osoittamassa, minkälaisen vastaanoton vihamies tai vieras olisi saanut.
Henkipatot kohottivat ilohuudon nähdessään toveriensa palaavan, sillä uutinen heidän vangitsemisestaan oli jo ehtinyt leiriin.
"Much ja Watt ovat täällä taas!" he huusivat. "Tämäpä hauskaa! Kunnon pojat! Miten pääsitte noiden metsän verikoirien kynsistä?"
"Kuunnelkaa minua, toverit", huusi Much. "Tämä nuorukainen minut pelasti, ja hänessä tuon joukkoomme oivallisimman jousimiehen ja uljaimman sydämen, minkä milloinkaan olen tavannut." Hän kertoi tapauksen, ja henkipatot ylistivät äänekkäästi rohkeaa tekoa, joka oli pelastanut heidän toverinsa.
Sinä iltana henkipatot istuivat suuren nuotion ympärillä rattoisan illallisen ääressä syöden samana päivänä ammuttua lihavaa hirveä ja huuhdellen tuoreet metsän herkut alas valtavin olutkulauksin. Äkkiä kesken naurua ja tarinaa Much Myllärinpoika puhkesi puhumaan kovalla äänellä.
"Toverit", hän sanoi, "muistatteko, että me eilen illalla keskustelimme siitä, että olisi valittava päällikkö johtamaan joukkoamme, niin että hommiimme tulisi järjestystä?"
"Muistamme kyllä", lausui eräs vankka talonpoika, "ja eiköhän vain sinut liene valittukin, Much, senkin junkkari."
"Se vaali ei enää pidä paikkaansa", vastasi myllärin poika, "sillä
Much on tänään tavannut mestarinsa. Minä annan sanani ja ääneni Robin
Hoodille."