"Minä myös", huusi Watt, "ja jos yksikään mies uskaltaa vastustaa sitä, saa hän maistaa pikkuista omenanvarpuani." Ja Watt nosti ylös villiomenapuusta tehdyn valtavan, kuusijalkaisen metsäsauvansa, ja heilutti sitä päänsä ympäri, aivan kuin se todella olisi ollut pieni varpu, kuten hän sitä leikillään nimitti.
Mutta eräs henkipatto, tumma, pitkäkasvuinen mies, pudisti päätään. "Luullakseni me puoliksi sovimme siitä, että parhaasta jousimiehestä tulee kapteeni", hän murisi.
"Siitä oli puhetta", huusi Much, "mutta mitään ei päätetty. Hyvä, olkoon siis minun puolestani niin. Tuolla istuu koko iloisen Englannin paras jousimies!" ja hän osoitti vapauttajaansa.
"Mistä me sen tiedämme?" murisi pitkä henkipatto.
Nyt Robin puuttui puheeseen. "Ei, Much", hän sanoi. "En halua ottaa täällä enkä missään muuallakaan paikkaa, jota en ole ansainnut. Onko siis totta, että olitte aikoneet tehdä parhaasta jousimiehestä joukkonne johtajan?"
"Puhuttiin kyllä siitä, että se olisi sopiva keino asian ratkaisemiseksi", myönsi Much.
"Olkoon siis niin", huusi Robin Hood, "ja huomenna voimme ampua jousella kukin vuorollaan, ja paras laukaus ratkaiskoon asian."
"Hyväksytään, hyväksytään!" huusivat kaikki, ja pitkä mies, jonka nimi oli John Ford, kirkui muiden mukana. Ja kun illallinen oli lopetettu, kääriytyivät he viittoihinsa ja paneutuivat maata nuotion ympärille.
Seuraavana aamuna henkipatot viipymättä panivat toimeen ampumakilpailun. Aurinkoiselle aukiolle he asettivat sellaisen maalin, jollaista heillä oli tapana käyttää, ja käskivät Robin Hoodia osoittamaan taitoaan ampumalla nuolen sen keskelle. Mutta Robin pudisti päätään.
"Tuo ei ole koe eikä mikään", hän huusi. "Kuka hyvänsä kykenee osumaan tuohon maaliin, ja kun se saattaa onnistua monelle, on siitä seurauksena vain kiistaa. Ei, ei, asettakaa sellainen maali, joka kerta kaikkiaan ratkaisee asian."