"Miksi erikoisesti tänä päivänä?" kysyi munkki.
"Koska tänään on kulunut täsmälleen kaksitoista kuukautta siitä, kun lainasin neljäsataa puntaa, jotka oli maksettava Pyhän Marian apotille, ja tänään on velanmaksupäivä. Ehkä teillä on se mukananne, munkki?"
"Minullako?" huusi pääisännöitsijä. "Minulla ei ole mitään. Kenelle lainasitte rahat?"
"Köyhälle ritarille."
"No antakaa sitten köyhän ritarin itse maksaa velkansa", huusi munkki.
"No niin", sanoi Robin huolettomasti, "ajattelin vain, että ehkäpä apotti lähettää rahat takaisin. Minusta nimittäin näyttää, että noissa mytyissä ehkä on paljon rikkauksia", ja hän viittasi taakkoihin, jotka oli kuormahevosten selästä nostettu ja kasattu maahan.
"Ei niissä ole ollenkaan rahaa", huusi pääisännöitsijä hätäisesti, "vain vähän vaatetta ja muuta arvotonta tavaraa."
"Eikö rahaa?" sanoi Robin ja kohotti hämmästyneenä kulmiaan. "Ja tekö lähditte matkalle ottamatta yhtään rahaa mukaanne matkakulujen suorittamiseksi?"
"Tosiaan! nyt kun mainitsette", sanoi munkki sukkelaan, "muistan että niissä sittenkin on vähäisen rahaa, mitättömät kaksikymmentä markkaa matkalla kulutettaviksi. Ei kannata, hyvät miehet, niiden vuoksi aukoa taakkoja."
"Eipä tosiaankaan", vastasi Robin, "ja sittenkin ne täytyy aukaista. Voisi nimittäin sattua, että Pyhä Neitsyt Maria itse palauttaa köyhän ritarin rahat ja on sen tähden antanut teidän kahdenkymmenen markkanne lisääntyä ihmeen kautta. Aukaisepa mytyt, Pikku John."