Robin kumartui ottamaan kilpeä maasta, sillä hän ei uskonut savenvalajan ehtivän iskeä uudestaan, ennen kuin kilpi taas oli tanakasti hänen kädessään, mutta savenvalaja oli salamannopea. Sauva heilahti taas, sattui Robinia niskaan ja suisti hänet suin päin maahan.
Kun miehet piilopaikastaan näkivät tämän, juoksivat he esille ja Pikku John huusi: "Mennään päällikköämme auttamaan, muutoin savenvalaja surmaa hänet."
Kun savenvalaja näki henkipattojen hyökkäävän, hän peräytyi paikaltaan ja kohotti ison sauvansa puolustusasentoon. Robin Hood nousi istumaan ja hieroi kipeää niskaansa.
"No, johtaja", sanoi Pikku John, "maksatko minulle neljäkymmentä shillinkiä vai minultako sinä ne tahdot?"
"Jos veto olisi koskenut vaikkapa sataa shillinkiä, niin sinulle ne rehellisesti kuuluisivat."
"Onpa melko hävytöntä, kuten vanhat sanovat", huusi savenvalaja, "häiritä köyhää miestä matkalla, kun hän ajelee tietä pitkin."
"Totta puhut, savenvalaja", vastasi Robin, "ja uljas mies sinä oletkin, ja vaikkapa joka päivä tästäpuolin ajelisit tätä tietä, niin en minä sinua enää milloinkaan häiritse. Tule, yhdy meidän veljeskuntaamme. Anna pukusi minulle, niin minä annan omani sinulle ja lähden sinun sijastasi Nottinghamiin."
"Johtaja, johtaja!" huusi Pikku John. "Ole varovainen! Mitä aiotkaan! Tiedäthän, ettei Nottingham ole sinulle sopiva. Varo sheriffiä! Jos hän saa tietää, että sinä olet kaupungissa, on kuolemasi varma."
"Olen sittenkin päättänyt lähteä", vastasi johtaja. "Ei minua toki sheriffi keksi, sen vakuutan. Myyn saviastioita aivan hänen nenänsä edessä. Rohkein tapa on aina turvallisin."
Kun Robinin seuralaiset huomasivat, että hän oli päättänyt mennä, herkesivät he häntä estelemästä, ja eräs miehistä lähti noutamaan Tuck Munkkia, joka oli erinomaisen kätevä naamioimistaidossa. Munkki tuli ja naamioi Robinin niin oudon näköiseksi kuin olisi haltija hänet muuttanut toiseksi. Robinin kasvoihin hän pirskotti kasvisnesteitä, kunnes tämä oli mustalaistakin mustempi; hiukset ja parta järjestettiin aivan uuteen kuosiin, toisen silmän yläpuolelle kiinnitettiin iso laastarilappu, ja kun Tuck Munkki vihdoin oli saanut hänet valmiiksi, niin eipä itse Marian Neitokaan olisi tuntenut Robiniaan.