Kun Robin oli lähtövalmis, hän otti suitset käteensä ja lähti savenvalajan kärryillä ajamaan tietä pitkin, ja savenvalaja jäi miesten joukkoon, jotka pitivät hyvän huolen hänestä ja hänen viihtymisestään.
Kun Nottinghamiin pannuineen
Robin saapui laulellen,
Niin kaurat, heinät eteensä
Sai oitis hevonen.
Sitten Robin otti saviastiansa ja asteli rohkeasti sheriffin ikkunan alla olevan myyntipöydän luo.
"Patoja! Patoja!" huusi hän reippaasti ja kuuluvasti. "Patoja ja pannuja! Hyviä ja halpoja! Kuka ostaa? Kuka ostaa?"
Hänen sointuva äänensä houkutteli kohta ryhmän naisia hänen ympärilleen, ja he kyselivät hänen patojensa hintaa. Kun hän vastasi, töllistelivät he hämmästyneinä, sillä hän vaati vain kolme penniä padasta, joka oli hyvinkin viiden pennin arvoinen, ja pian alkoikin kauppa käydä niin kiivaasti, että hän sai koko ajan antaa patojaan ostajille.
"Tämäpä merkillinen mies", juttelivat kaupunkilaisnaiset. "Hänhän myy patoja melkeinpä puoleen tavallista hintaa. Hän ei näy olevan perehtynyt alaansa, mutta sehän on meille onneksi, ja niinpä ostamme, kun on hyvä tilaisuus."
Kun levisi tieto siitä, että torilla oli merkillinen savenvalaja joka myi saviastioita puoleen hintaan, kokoontui rattaiden ympärille suuri ihmisjoukko, ja syntyi semmoinen hälinä, että sheriffin vaimo tuli ikkunaan katsomaan, mistä moinen väentungos johtui.
Sitä Robin juuri olikin odottanut ja hän oli tahallaan piilottanut muutamia parhaita astioitaan. Oli enää vain viisi kappaletta jäljellä ja ne hän heti lähetti sheriffin vaimolle, pyytäen häntä ottamaan ne lahjaksi savenvalajalta, joka ensi kerran kävi hänen miehensä hallitsemassa kaupungissa.
Sheriffin vaimo mielistyi kovasti erinomaisiin astioihin ja tuli itse kiittämään Robinia niistä. Ja hän mieltyi niin suuresti Robinin kohteliaisuuteen ja sievään esiintymiseen, että pyysi häntä syömään päivällistä hänen ja sheriffin kanssa, ja Robin suostui oitis tarjoukseen.
Eteishuoneessa Robin kohtasi sheriffin ja kumarsi syvään tälle mahtavalle miehelle.