"Tämä on paras", sanoi savenvalaja, kiinnitti siihen jänteen ja viritti sen. "Mutta ei tämä silti minkään arvoinen ole", hän lisäsi. "Tämä on kovin taipuisa ase, herra sheriffi. Meidän puolessa miehet pystyvät jännittämään paljon jäykempiä jousia. Mutta voinhan ainakin yrittää tällä."
Savenvalaja valitsi sitten hyvin huolellisesti nuolen ja sovitti sen jänteeseen. Sitten hän jännitti jousen ja vain hätäisesti tähdättyään laski nuolen menemään.
"Keskelle, keskelle!" huusivat läsnäolijat. "Hyvin ammuttu! Hyvä laukaus!" Kaikkien ihmeeksi värisi savenvalajan nuoli aivan maalin keskustassa.
"Ampukaa miehet uudestaan!" huusi sheriffi. "Minkä kerran yksi on tehnyt, sen pystynee toinenkin tekemään, jos aikoo pitää hyvän jousimiehen nimen."
Sheriffin miehet ampuivat taas vuoroonsa kukin. Ainoakaan ei osannut maaliin, mutta kun tuli savenvalajan vuoro, hänen lennättämänsä nuoli sattui ensinammuttuun ja pirstoi sen kolmeksi.
Synkkinä ja yrmeissään katselivat sheriffin miehet savenvalajaa, sillä he olivat kovin häpeissään, kun muukalainen oli heidät voittanut niin perin pohjin, mutta sheriffi nauroi ääneen, kun näki vieraansa anastavan mestaruuden ja huusi: "Savenvalaja, totisesti sinä olet mies, joka olet arvokas kantamaan jousta missä ikinä kuljet."
"Ampuisinpa vielä paremmin, jos minulla olisi rattailla oleva jousi", sanoi savenvalaja.
"Onko se erikoisen arvokas jousi?" kysyi sheriffi.
"On toki", vastasi savenvalaja. "Olen saanut sen itseltään Robin
Hoodilta."
Kuullessaan mainittavan verivihollisensa nimeä sheriffi heristi korviaan.