"Tunnetko sinä Robin Hoodin", hän kysyi. "Kuulehan, savenvalaja, ethän vain olekin hänen miehiään?"
"En toki, herra sheriffi", vastasi savenvalaja. "Robin Hoodin miehiä en ole milloinkaan ollut."
"No miten sitten hänet tunnet?"
"Nähkääs, kuljen hänen alueidensa kautta, ja hän on minulle suosiollinen, eikä minun tarvitse pelätä hänen miehiään. Hän on myös innostunut koettelemaan ampumataitoani, ja satoja kertoja olen ampunut hänen kanssaan kilpaa metsän mukuraisten tammien varjossa."
"Antaisinpa sata puntaa!" huusi sheriffi, "niin, sata kultapuntaa, jos tuo katala roisto seisoisi yhtä likellä minua kuin sinä nyt."
"Mikäs nyt, herra sheriffi?" sanoi savenvalaja. "Mistä tämä viha Robin Hoodia kohtaan? Ei kai hän ole tohtinut nostaa kättään Nottinghamin sheriffin voimaa ja arvoa vastaan?"
"Vai ei, se roisto!" huusi sheriffi. "Totisesti hän on aiheuttanut minulle paljon vahinkoa. Hopeani, sormukseni ja rahani hän on anastanut ja luuni hän on tehnyt kipeiksi, kun minun oli pakko nukkua puiden mukuraisilla ja pahkuraisilla juurilla."
Savenvalaja näytti hämmästyneeltä ja suuttuneelta kuullessaan tämmöisistä konnantöistä, ja sheriffi vuodatti mielihaikeutensa tämän kiitollisen kuulijan korviin.
"Hänet pitäisi vangita ja raahata korvista Nottinghamiin", toimitti savenvalaja. "Ja vaikka kuuluukin kummalliselta, niin minä voin sanoa teille paikan, mistä huomenna voitte siepata hänet kiinni."
"Tekisitpä minulle totisesti suuren palveluksen ja vapauttaisit maan katalasta konnasta, jos sinun avullasi saisin hänet vangituksi", sanoi sheriffi.