"Se käy laatuun", sanoi savenvalaja katsellen viekkaasti sheriffiä, "mutta sellainen teko vaatii suuren palkinnon, herra sheriffi."
"Siitä älä huolehdi", ehätti sheriffi vastaamaan. "Toimita hänet vain minun käsiini, ja ilomielin maksan sinulle ne sata puntaa, joista puhuin."
"Kiinni on!" huusi savenvalaja ja läimäytti reiteensä. "Huomenna kun on kulunut kolme tuntia aamun valkenemisesta, toimitan Robin Hoodin teidän eteenne."
"Mutta hänellä ei saa olla pariakymmentä roistoa seurassaan", huomautti sheriffi.
"Ei ainoatakaan ihmistä seurassaan!" huudahti savenvalaja. "Sattumoisin tunnen kaikki hänen huomiset suunnitelmansa, ja saatte kohdata hänet aivan yksinään."
"Hyvä", sanoi sheriffi, "minä kyllä palkitsen sinut niin kuin olen luvannut, siitä voit olla varma", ja he lähtivät kotiin illalliselle.
Seuraavana aamuna savenvalaja ja sheriffi lähtivät jo varhain liikkeelle. Sheriffillä oli seurassaan vain pari vankkaa miestä, sillä hän ei halunnut herättää huomiota esiintymällä suuri joukkue mukanaan, ja hän uskoi varmasti, että nämä kolme miestä hyvin pystyisivät nujertamaan yksinäisen, pahaa aavistamattoman miehen.
Kun savenvalaja hyvästeli sheriffin vaimoa, kumarsi hän tälle syvään ja kiitti häntä saamastaan erinomaisesta kestityksestä. "Hyvä rouva", hän sanoi, "pyydän teitä käyttämään tätä minun muistokseni", ja hän antoi hänelle sievän kultasormuksen.
"Jumala palkitkoon, hyvä herra", sanoi sheriffin vaimo, "olen teille kovin kiitollinen tästä kauniista lahjasta", ja niin siis savenvalaja ja sheriffin vaimo erosivat parhaina ystävinä.
Lähes kaksi tuntia savenvalaja ajoi rattaitaan metsätietä pitkin, ja sheriffi miehineen ratsasti hiljaa hölkytellen perässä. Tultiin sitten neljän metsäpolun risteykseen, ja savenvalaja pysähdytti hevosensa.